Rosson pastasunnuntai ja arvonta!

*Kaupallinen yhteistyö S-ryhmän ravintolat/Rosso

Meidän perheen kantapaikka, Porvoon Rosso, jossa on käyty niin monet kerrat, ettei laskuissa ole enää mahdollista pysyä, mutta ainakin vuodesta 2008, kun muutimme Porvooseen. Porvoon Rossosta ja Rossoista ylipäänsä on aina jäänyt päällimmäisenä tunne, että koko perhe on tervetullut Rossoon, pienimmätkin lapset ja taaperot. Palvelu on aina ollut huippua ja osasta ravintolan henkilökunnasta on vuosien varrella tullut ihan tuttuja.

Heinäkuussa nautimme mieheni kanssa Porvoon Rossossa ”pizzantain” ja tuolloin jo päätimme, että joku päivä pitää käydä kokeilemassa myös pastasunnuntai eli meidän mielestä tietenkin ”Pastantai.” Tälläinen mahdollisuus toteutuikin yhteistyössä ja päätimme osan perheen kanssa käydä maistelemassa, miltä se Rosson pastasunnuntai maistuu.

Selvää oli, että mukaan lähtee perheen teinit, koska erilaiset pastat maistuu teineille aina. Mukavasti sattui vielä niin, että samalle sunnuntaille perheen poika avopuolisonsa kanssa oli tulossa Porvooseen, joten ei kun poika ja pojan avopuolisokin mukaan herkuttelemaan.

Ensiksi toki on aina alkuun nautittava antipastoja ja Rossossahan antipastot ovat todella herkullisia ja kuuluvat kaikkiin annoksiin.

Perheitä ja seurueita hemmotellaan Rosso-ravintoloissa nyt herkullisen helpolla pastasunnuntailla. Pöytään tuodaan kulhollinen pastaa, kolmenlaista kastiketta, parmesaania ja pippurimylly. Päivällinen on katettu ja jokainen syö niin paljon kuin jaksaa.

Päivällisen hinta on 16,50 e / hlö (lapset alle 12-v 7,90e ) ja minimissään kahdelle.

Tuumimme, että jos menisi vaikka ystäväpariskunnan kanssa toisella kertaa nelistään, niin olisi mahdollisuus nauttia kuutta erilaista pasta vaihtoehtoa, joista kahdelle tulee aina kolme eri makumaailmaa pastakastiketta.

Valinnan voisi tehdä niin, että kumpikin pariskunta valitsee kolme erilaista annosta eli yhteensä kuusi erilaista annosta tuotaisiin pöytään ja näin olisi mahdollisuus päästä maistelemaan kaikkia tarjolla olevia kuutta makua. Kätevää vai mitä. Tai sitten vaan oman rakkaan kanssa kahteen otteeseen pastasunnuntaille ja johan on kaikki maut maistettu.

Kivointa kuitenkin on jaettu ilo ja isompi seurue, kuten meilläkin tällä kertaa.

Meitä kun oli yhteensä kuusi paikalla, niin pääsimme maistamaan kaikki eri kuusi makumaailmaa.

Ihan hirmuisen kiva tapa tuoda pari kattilallista pastaa näteissä sinisissä kattiloissa pöytään ja kastikkeet taasen kivan näköisissä rouheissa mustissa padoissa.

Sydämissä läikähti sellainen hygge syystunnelma, mukavaa yhteistä tekemistä perheen kesken, jaettuja herkullisia annoksia, puheen porinaa, massut pullollaan hyvää mieltä ja herkkuruokaa. Hirmu kiva idea toteuttaa kenen kanssa vaan, oman rakkaan, perheen kuten me, naisporukassa tai ystäväporukassa.

Kaikilla oli omat suosikkikastikkeensa: pojan mielestä tattikastike oli parasta, mies piti lohikatkarapukastikkeesta, toisen tyttären mielestä carbonara oli aivan huippua, toisen mielestä bolognesekastike ja pojan avopuoliso yhtyi mieheni kanssa samaan mielipiteeseen, että lohikatkarapukastike oli herkullisinta.

Itse en osannut päättää kahden suosikin välillä ja tällä kertaa ne olivat perinteinen pasta bolognese herkullisten yrttien ja parmesaanin kera tai syksyinen tattikastike.

Kylkeen nautittiin vielä valkosipulileivät, oi nam.

Mustat rautapadat niin kivan näköisiä ja ruoka pysyi niissä pitkään kuumana. Tälläiset padat voisi olla kivat kotonakin.

Ensin mietittiin, juu lisää pyydetään, koska pastaa saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Mutta ehei, kyllä näin runsaista antimista tuli meidän kuuden hengen porukka aivan täyteen.

Mikä saisi paremmin suut messingille, kuin hyvä ruoka. 🙂

Loppuun vielä kaikille herkulliset jälkiruoat. Miehen lemppari on aina ja ikuisesti pannacotta, mutta tällä kertaa Rosson lämmin suklaakakku kermaisen vaniljajäätelön kera sulatti kaikkien sydämet. Olipa meillä aivan mahtava päivä.

Ja koska iloa on upeaa päästä jakamaan eteenpäin, niin omalla Instagram tilillä starttaa arvonta, jossa sinäkin siellä voit voittaa nelihenkiselle perheelle pastasunnuntain eli 100€ arvoisen lahjakortin Rossoon.

Käykäähän täältä kurkkimassa lisää tietoa Rosson pastasunnuntaista ja sitten kiitolaukkaa osallistumaan huikean herkulliseen arvontaan ja joku teistä pääsee nauttimaan joku ihana sunnuntai herkullista pastaa navat täyteen.

Olisi kiva kuulla, käyttekö Rossossa, mitä pidätte konseptista ja mikä on teidän lempipasta?

The post Rosson pastasunnuntai ja arvonta! first appeared on Tiia Koivusalo.

Lue koko postaus tästä