Runebergin torttuja aivan harhaoppisesti

Runebergin tortut perinteisen reseptin mukaan ovat minulle melkoinen itsemurha manteleineen ja appelsiineineen. Runebergin torttu on kuitenkin yksi suosikkiherkuistani – tai olisi jos en olisi niin allerginen sen keskeisille raaka-aineille. Niinpä olemme kehitelleet sellaisen torttureseptin, josta puuttuvat kaikki minun kannaltani vaaralliset allergeenit, mutta joka siitä huolimatta on määriteltävissä Runebergin tortuksi.

Näitä torttuja saatetaan kyllä pitää laajalti harhaoppisina, mutta minä kun en enää edes kunnolla muista, miltä vähemmän allergisessa lapsuudessani syömäni perinteiset Runebergin tortut maistuivat, olen aivan tyytyväinen. Toveri Krottikin pitää näistä, joten oletan tämän olevan ihan kelpo resepti perinteistenkin rinnalla.

Meillä ei ole Runebergin torttujen tekemiseen tarkoitettua torttumuottia, joten paistamme nämä aina muffinivuokapellillä. Niinpä reseptin ”12 pientä torttua” tarkoittaa siis tavallisen muffinin kokoisia. Taikinaan tarvittavat piparkakunmuruset saadaan yleensä murskaamalla joulusta jääneitä Annas Pepparkakoreita – ainahan niitä jää, kun lahjaksikin tapaa tulla. Taikinasta pois jätettyä mantelia emme kompensoi millään aromiaineilla, sillä emme varsinaisesti pidä niistä.

Runebergin tortut12 pientä torttua

Taikina:
150 g voita
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
½ kermaa

Lue koko postaus tästä