Runoni: Elämää vaakatasossa

Kuten olen kertonut aiemminkin jo, on voimavarani hyvin rajalliset tällä hetkellä. Oikeastaan viime vuosi on ollut raskas. Kivut vievät mehut ja elämäni on vaakatasossa suurimmaksi osaksi. On poikkeus, kun pääsen ulos tai istumaan tuolille.

Minun on ollut pakko muokata elämäni vaakatasoon niin, että se olisi yhä mielekästä ja antoisaa kivuista huolimatta. Tästä syntyi seuraava runo. Runo on siis omani.
Sen tarkoitus ei ole kerjätä sääliä tai saada kommentteja, joissa voivotellaan elämääni. Runo on pahanolon purkamista, eheytymistä, voimien keruuta. Se on kuvaus ja esimerkki. Yksi tarina ja valmis jatkumaan onnellisemmin. Halusin sinun saavan lukea palan minun arvokasta arkeani. Aina ei vaan voi olla aurinkoista ja lumoavan kaunista. Ei edes minulla.


”Kuinka kohdata tuska,Kuinka rohjeta maahan polvistua anomaan apua luojalta? Onko luojaa edes olemassa, koska sallii tämän kaiken?

Isot pojat ei itkeä saa, sanotaan.
Miksi sitten luoja loi kyyneleet ,
jotka virtaavat vuolaanaan?

Haluaisin huutaa ääneen,
kirota perkelettä, lyödä nyrkillä tiiliskiviseinään..
Runnoa rystyset verille jotten tuntisi mitään muuta.
Haluaisin huutaa tuskan pois.Huutaa sen pahan,
mikä

Lue koko postaus tästä