Runoni: Hyvästi, rakkaani

Menit ulos tupakalle, Kuulemma hermojasi lepyyttämään, minun takiani taaskin. Ja minä siinä sängyn vieressä lattialla, Huulet turvonneina ja hiustupsu irti revittynä.En itke. En itke. En itke! 

Kyllä minä sen tiedän..Rakastan yhä sinuaJa tulen varmaan rakastamaankin Vielä tovin. Toisenkin. Olen sairaalloisen riippuvainen rakkaudestasi.
Tai ehkä se on se tunne, Tunne, että kelpaan jollekin. Edes sinulle, joka menetät hermosi vuokseni useasti. Sanot kuitenkin minua nukeksesi. 

Nukke.. Niin. Se minä sinulle olen. Nukke, joka näyttää miltä tahdot jaalistuu asentoon kuin asentoon, eikä sano sanaakaan. Paitsi kun haluat minun kutsuvan sinua; ”kyllä kultaseni”. 
Mutta kun ei elämämme voi jatkua enää näin!   Minä en vaan suostu enää olemaan se syy, jonka nimiin pistät oman agressiivisen käytöksesi. Tekosyy vihaasi. Nukkeleikkiesi orjattareksi. 
Ei, en minä tiedä, kuinka syyllinen minä loppujen lopuksi olen tai edes sitä, syyllinen mihin. Minä olen hajalla!Pieninä palasina tässä lattialla. Sinun terävän kielesi takia. Sinun iskujesi takia. Sinun voimakeinojesi takia. 

Minkä minä sille voin,että uskoin sinua näin kauan. Annoin sinun alistaa mieleni ja kehoni. Olet manipuloinnin mestari, rakkaani.Nyt olen jälleen uusilla mustelmilla, entisten ollessa vielä keltapunaisia. 
Olen haavoilla, murtuneiden kylkiluiden alla sydän sirpaleina.Sielu pelosta sokeana. Ja sinä vaadit yhä kehoani oman halusi tyydyttäjäksi.Ei! Enää en vain pysty

Lue koko postaus tästä