Runosmäen pirunpelto


Turusta, Runosmäen lähiön metsistä löytyy komeita paikkoja. Siellä on hyvät lenkkeilypolut, mutta myös metsän puolelle kannattaa ehdottomasti poiketa. Suurimpana nähtävyytenä on muinaisranta eli pirunpelto.

Pirunpellolla on tullut käytyä  pikku tyttönä, kun olin kyläilemässä Runosmäessä asuvien tuttaviemme luona. Tuolloin oli jännää päästä maalta kaupunkiin. Nyt olen asunut Turussa jo yli kymmenen vuotta. Oli yli kolmen kymmenen vuoden jälkeen aika palata katsomaan noita Runosmäen lenkkipolkuja ja muinaisrantaa. Tällä kertaa mukana oli oma lapseni, joka on hieman nuorempi kuin minä olin viime kerralla tuolla käydessäni. Niin se aika vierähtää.


Metsä oli edelleen komea. Kiersimme pururadan ympäri. Etsimme samalla koronan vuoksi sinne laitettuja apinankuvia ja teimme lapuissa olevia pieniä tehtäviä. Tuon lisäksi metsässä on paljon puissa eri väristen nallejen kuvia. Hauska etsintätehtävä tuokin. Näitä kuvia löytyi myös metsän uumenista.


 Pururadan vieressä näkyi komea kallio ja sen muodostama ”luola” tai tuollainen kallion luoma katos. Kävimme katsomassa sitä ja samalla kiipesimme sen takana olevalle kalliolle. Sieltä näkyikin komeat maisemat