Ryhmiksen isänpäivälahjat


Meidän ryhmiksen lapset ovat jo tehneet (yhdessä aikuisen kanssa) isänpäivälahjat valmiiksi.Vielä on kortti-idea vähän tällä hoitotädillä hakusessa, joten se tehdään sitten lähempänä isänpäivää.Ajattelin tulla teille näyttämään nämä symppikset lahjat, joiden tekeminen oli hauskaa.Meidän pienin askartelija on 11kk ja vanhin 5 vuotias. Kaikki pystyivät, omien taitojen mukaan, osallistumaan askartelemaan.Kerrotaas sitten mitä tehtiin.Leikkasin huopakankaasta suorakulman muotoisia paloja.

Minä tein suoraan yhden vaiheen valmiiksi eli ompelin muutamalla pistolla tällaisia renkuloita 12 kappaletta.Sitten päästin lapset taiteilemaan.

Koristelut tehtiin kangastusseilla.Työn kuivuttua, silitin vielä värit kiinni kankaaseen.Pidin silitysraudan ja kankaan välissä leivinpaperia.Kuvassa minun koristelema kangas, koska pitäähän sitä myös mallikappale tehdä 🙂

Ryhmiksen lasten isit saavat tänä vuonna rusetit.Eikö tullutkin ihania ja todella hienosti koristeltuja?Vaikka aikuinen tekikin osan työstä, niin pääosassa on kuitenkin lasten koristelema kangas ja he olivat kyllä hurjan ylpeitä näistä!
Nyt sitten miettimään, että millainen kortti tehdään!Luulenpa, että korttiaskartelussa tulee vähän maalia sormiin 🙂
Ihanaa loppuviikkoa teille kaikille <3

Lue koko postaus tästä