Sahajärven kierros Kurjenrahkan kansallispuistossa


Eilen ajelimme perheen kanssa Varsinais-Suomessa sijaitsevaan Kurjenrahkan kansallispuistoon. Kohteenamme oli Sahajärvi ja sen ympäri kulkeva Sahajärven kierros. Kierros on noin kuusi kilometriä pitkä.

Turkulaisena sanoo Kurjenrahkan sijaitsevan Turussa. Mutta oikeasti se sijaitsee monessakin kunnassa, sillä siellä on useamman kunnan raja. Yksi alueen nähtävyyksistä onkin vanha rajakivi.
Siellä on raja Turulla, Auralla, Maskulla, Mynämäellä, Nousiaisilla, Pöytyällä ja Ruskolla.

Vaikka parkkipaikat olivat melko täynnä niin reittiä kävellessä se ei kauheasti tuntunut. Toki ihmisiä nähtiin, jotka meitä ohitteli tai tuli välillä vastaan, mutta ei mitään ruuhkaa luonnossa kuitenkaan.


Kurjenrahka on nimensä mukaisesti kurkien suosiossa. Sahajärven ympäristö on pitkälti suomaista. Kierros tehdään myötäpäivään (jota on varsinkin näin korona-aikana hyvä noudattaa). Sahajärven kierrokselle voi lähteä kolmesta eri kohtaa. Turun fölibussit kulkevat myös Kurjenrahkalle, josta voi aloittaa kierroksen.

Me aloitimme kierroksen Rantapihalta. Siellä sijaitsi pieni ranta, lapsille hieman leikkipaikkaa ja grillikatos. Saunakin on vuokrattavissa. Kesäaikaan näytti olevan myös pieni kioski. En osaa sanoa miten nämä ovat nyt käytössä, kun on tämä

Lue koko postaus tästä