Saksan kesäkokemus levotonta menoa


Nyt Saksan kesäkokemus jossa on riittänyt mietittävää. Ensin olin Hampurissa josta jatkoin toista kertaa Bremeniin, mutta ei olisi pitänyt. Hyvää oli näkemäni lampi jossa ui vesilinnut. Kohtuuhintaisia majoituksia oli vaikea löytää Hampurissa ja muualla joten jatkoin matkaa Bremeniin jossa oli tilaa. Sää oli todella kuuma +40C silloin oli ennätyshelle. Tykkäsin kävellä kuvien lammen ohi jossa näkyi vesilintuja ja sen takana hieman hollantilaismainen kukkapuisto ja tuulimylly. Sitten pankkikorttini kopioitiin, joku kopioi korttini tiedot ja teki salaa kasinomaksuja maltalaiselle nettikasinolle. Minulla oli kuitenkin toinen varakortti mukana, muuten olisinkin ollut pulassa ja joutunut ilmeisesti Berliiniin ilman lippua. En tiedä miten kopiointi tarkalleen tapahtui. Yhtenä yönä kuitenkin näin painajaista hotellissa, yritin kovasti herätä siitä. Pystyn yleensä nykyään kontrolloimaan painajaisia pystyn heräämään niistä jos haluan, mutta sillä kertaa en pystynytkään heti. Tuntui siltä että olin koko ajan hereillä ja tietoinen, siksi pyörinkin ympäri. Muistan että pyörin koko ajan ympäri ja halusin herätä, kuulin myös ääniä huoneessa

Lue koko postaus tästä