Sängynpääty vanhasta ovesta

  Olen yrittänyt etsiä meille sängynpäätyä kauan! Puhutaan siis ihan vuosista. En ikinä kuitenkaan löytänyt mieluista tai tarpeeksi halpaa. En halunnut kuitenkaan laittaa kovin montaa satasta yhteen sängynpäätyyn.
  Yksi perhetuttu sitten myi vanhoja ovia ja ajattelin, että tuosta minä teen sängynpäädyn meille. Mähän tykkään maalaisromanttisesta sisustuksesta, ja olen aina haaveillut vanhojen ovien käyttämisestä sisustuksessa. En ollut koskaan toteuttanut tätä haavetta.
  Ostin sitten oven ja ensimmäisenä tein sille soodapesun. Ostin kidesoodaa kaupasta ja ohjeen mukaan sekoitin sekaan vettä ja pesin oven. Soodapesu auttaa lian lisäksi poistamaan hajuja. Pestessäni huomasin, että oven yhdestä välistä alkoi tulla pieniä kärpäsiä, ja ajattelin oven olevan pilalla. Mutta onneksi näin ei ollut! Niiden tulo loppui aikanaan.
  Halusin maalata oven kalkkimaalilla, enkä soodapesun jälkeen käsitellyt ovea millään lailla. Aloin vaan sutimaan valkoista kalkkimaalia vanhan maalin päälle. Sen virheen tein, että ehdin jo vahaamaan oven, kunnes muistin, että munhan piti vähän hioa ovesta kulmia vähän auki, että siitä

Lue koko postaus tästä