Sara 100

Mukavaa sunnuntaita kaikille! Luette juuri tämän blogin sadatta postausta. Rupesin juuri miettimään, onko sata vähän vai paljon. Vertasin lukemaa edelliseen blogiini. Sinne olin saanut väsättyä 340 tekstiä yli kolmen vuoden aikana. Siihen verrattuna tuntuu tuo 100 tekstiä noin yhdeksän kuukauden aikana aika isolta määrältä. Loppujen lopuksi kuitenkin 100 tekstiä tuntuu samaan aikaan aika pieneltä luvulta, etenkin kun jaettuna yhdeksällä tulee siitä vain 11. Tahti oli toki keväällä aika hidasta, kun keskityin pääsykokeisiin ja kaikki postaukset olivat helmi- ja maaliskuun aikana  kirjoitettuja. Nyt olen päässyt tahtiin, josta olen ainakin itse todella tyytyväinen. Toivon, etten joudu töiden takia tyytymään kolmeen postaukseen viikossa, sillä silloin tuntuu, etten ehdi sanoa kaikkea mitä tahdon saada sanotuksi. Sitä ei kuitenkaan vielä tiedä.

Tällä hetkellä luetuimmat postaukseni koko ajalta ovat:1. The Great Naked Lush Christmas Launch -tilaisuus2. 3 X Lushin lempparit3. Laukkuni osa 3: Mulberry ja Louis Vuitton4. Kehonkuva ja itseluottamus5. 4 Parasta bändiä, joista et ole koskaan

Lue koko postaus tästä