Se h*lvetin velkakierre

Kyllä puhun juuri tästä juuri nyt. Olen paininut itse asian kanssa vuodesta 2014, kun odotin esikoistani. Yritin kovasti maksaa osamaksuja pois, mutta lähinnä maksoin vain niitä korkoja enkä itse pääomaa.

Ostelun sain katkeamaan viimeistään nyt tammikuussa, koska sain ajan sosiaalityöntekijälle jonka luona käyn kahden viikon välein juttelemassa raha asioista. Hänen toimestaan päätin suostua ostamaan luottokiellon itselleni, joka on voimassa kaksi vuotta. Sen avulla minulta on jäänyt monet ostokset tekemättä, koska en voi ostaa mitään osamaksulle. Vaikka kova hinku olisi hankki sitä ja tätä sekä tuota. Niin tämän avulla se pysyy hallussa ja poissa kuvioista.

Tilanne alkoi riistäytyä käsissä jo siinä vaiheessa kun otin osamaksulle saumurin ja tulostimen (esikoinen tosin rikkoi tulostimen) jouduin ostamaan uuden tulostimen laskulle ja maksoinkin sen heti pois. Vanhan korjaaminen olisi maksanut paljon enemmän kuin edes tulostimen ostohinta.


Kun huomaat, kuinka helppoa osamaksulle ostaminen on niin, siitä ei pääse irti ihan noin vaan. Sitä vain alkaa käyttämään jatkuvasti hyväkseen ja

Lue koko postaus tästä