Seilin saari – Seilin kirkko

Seilin kirkko on rakennettu 1733.
Seilin kirkko
Eräs Seilissä vietetyn viikonlopun kohokohtia oli opastettu kierros ja oppaan johdolla Seilin kirkkoon pääseminen. Skärgårdskompaniet järjestää Seilissä opastettuja kierroksia (hinta 8,5€ aikuiselta), jotka kestävät n. 1,5h. Opastuksen aikana käydään mm. Seilin kirkossa (reissumme kirkkoon pääsi vain oppaan johdolla).

Spitaalisten hautausmaan kerrotaan olleen kirkon itäpuolella olevalla niityllä.
Seilin kirkko on puukirkko ja  rakennettu 1733, jota ennen paikalla sijaitsi 1624 paikalle Turusta siirretty Pyhän Yrjänän puukirkko. 
Kirkon erikoisuus on siinä, että se on hyvin pelkistetty; seinät ovat piilukirveellä veistetty ja katto on  sahalautaa. Kirkkoon astuessa kirkon vasemmalla puolella on kaide, jossa spitaaliset istuivat kirkkomenojen aikana ja tarina kertoo, että heille jaettiin ehtoollinen pitkän kauhan avulla.
Kirkon katto on tynnyrimuotoinen ja opas kertoo, että muotonsa vuoksi se toimii hyvin akustiikaltaan, monet muusikot tykkäävät Seilin kirkosta pyöreän muodon vuoksi.
Kirkon pihalla on iso puuristi Seilin saaren asukkaiden muistoksi.Otin kirkossa kuvan penkistä, mutta en ollut varma mihin tarkoitukseen sitä oli käytetty. Löysin netistä kuitenkin tietoa

Lue koko postaus tästä