Shaiba vuosi 2018

Vuosi 2018 ei todellakaan ollut sieltä helpoimmasta päästä ja jos sitä ajattelee kokonaisuutena, oli se mieleenpainuvien juttujen osalta enemmän täynnä shaibaa kuin hyviä juttuja. Opin kyseisen vuoden aikana todella paljon, pääsin yli muutamasta hankalasta asiasta ja kokonaisuutena olin kipeä enemmän kuin terve.

Tammikuussa aloittelin Meikkivoidemaanantai -postaussarjaa, jossa esittelen maanantaisin erilaisia mieleisiä ja vähemmän mieleisiä meikkivoiteita. Alkukuukausi tuli myös vietettyä Lontoossa uuden vuoden reissulla. Kirjoittelin myös vuoden 2018 tavoitteista, joista yksikään ei tainnut täyttyä – paino pysyi  melko samoissa lukemissa koko vuoden ja selkä reistaili edelleen, freelancer -puoleen ei ollut aikaa panostaa ja parisuhdekaan ei kestänyt. Vietin melko lepiä aikaa töiden ja kouluhommien vähyyden vuoksi.

Helmikuu alkoi uuden työpaikan saamisella, kouluhommien kasaantumisella ja kahden työn sekä parisuhteen tasapainoittelulla. Kävimme entisen poikakaverini kanssa tuolloin mun synttärireissun heittämässä Espoossa katsomassa HP Salaisuuksien kammion sinfoniaversion. Noin viikko tai kaksi tuosta erosimme ja pakkailurumba alkoi kaiken muun päälle.

Maaliskuussa muutin omaan asuntoon

Lue koko postaus tästä