Sibelius -museossa hiihtolomalla


Meidän perheessä käydään melko paljon museoissa Täällä Turussa tulee usein käytyä lapsen kanssa museoissa, sillä niistä löytyy mukavaa puuhaa. Vaikka monesti käydään kotikaupunkimme museoissa niin Sibelius -museo on meiltä jäänyt kokonaan. Nyt korjasimme tilanteen.

Näin jossain ilmoituksen Sibelius-museon hiihtolomaviikon ohjelmasta. Se sai meidät suuntaamaan tuonne. Sibelius-museo sijaitsee ihan Aurajoen rannan läheisyydessä ja Turun Tuomiokirkon kupeessa. Harmaa betoninen museorakennus erottuu joukosta, sillä alueella on paljon vanhoja 1800-luvun taloja. Tämä on hieman omalaatuisempaa modernismia 1960-luvulta.


Sibelius-museossa on nyt soitinnäyttely. Sieltä löytyy katsottavaksi monenlaista instumenttia. Paria pääsee yleisökin testaamaan. Turku on ollut keskiajalta aina 1800-luvulle asti Suomen musiikkielämänkeskus.

Sibeliusmuseossa on tietysti myös tietoa Jean Sibeliuksesta. Sibelius – The one and only -näyttelyssä tutustutaan Sibeliuksen musiikin lisäksi hänen perheeseensä, suhteesta luontoon ja  konserttimatkoihin.

Tottakai Sibeliuksen tuotantoon pitää päästä tutustumaan. Korvaluureista pääsee kuulemaan hänen sävellyksiään. Lisäksi löytyy pari erikoisempaa soitinta joiden ääntä voi myös luureista kuunnella. Ainakin meidän poika tykkäsi kovin niistä.


Lapsi tykkäsi Ainolan kasvihuoneesta, joka oli pieni leikkipaikka.

Lue koko postaus tästä