Smileo – Kokemuksia hampaidenvalkaisusta kotioloissa!

Kaikki postauksen tuotteet saatu ilmaistuotteina Smileolta

Haaveiletko valkoisemmista hampaista? Mulle se on ainakin ollut haaveena käytännössä aina ja mä olen yhtä lailla aina myös vihannut omia hampaitani. Etuhampaat ovat liian isot, alahampaissa löytyy vinoutta ja yksi hammas kasvaa ylhäällä ihan väärästä kohtaa ja mulla on siis käytännössä sen kulmahampaan kohdalla tyhjä kolo. Hammashymy olikin mulla pannassa lähes koko teini-iän ja vasta aikuisiällä olen oppinut näyttämään myös ne hampaani hymyillessäni. Silti haave valkoisemmista hampaista on pysynyt, mutta koskaan en ole esimerkiksi ammattilaiselle mennyt hampaidenvalkaisuun. Nyt mulle tarjoitui kuitenkin tilaisuus päästä kokeilemaan hampaidenvalkaisua kotona, sillä sain Smileolta testiin kasan heidän hampaidenvalkaisutuotteitaan! Tässä postauksessa keskitytään ennen kaikkea Smileo Hampaidenvalkaisusettiin, mutta postauksen lopussa kerron hieman myös heidän muista tuotteistaan sekä kaikkien tuotteiden hinnat.

Smileon valikoimaan pääset tutustumaan tästä!

Myönnän olleeni hieman skeptinen sen suhteen, kuinka kotona tehtävät hampaidenvalkaisut toimivat ja ennen kaikkea aiheuttavatko ne hampaissa kipua tai muuta ikävää tunnetta. Halusin kuitenkin antaa Smileolle mahdollisuuden ja lähdinkin

Lue koko postaus tästä