Suomalaisten kauneimmat joululaulut soivat myös palmun alla

Kauneimmat Joululaulut raikuvat tänä vuonna jo 46. kerran ja siitä on muodostunut seurakuntien suosituin musiikkitapahtuma. Laulamaan pääsee myös ulkomailla. Itse olen osallistunut tilaisuuteen entisessä talvikotikaupunki Torreviejassa ja nyt eilen täällä Puerto de la Cruzissa. San Francisco -kirkko oli täynnä innokkaita laulajia eivätkä ihan kaikki mahtuneet edes istumaan. Joukossa oli pysyvästi saarella asuvia ja talvehtijoita kuten me, sekä eri pituisilla lomamatkoilla olevia suomalaisia. Mukava oli laulaa muiden mukana tuttuja kauniita joululauluja ja virittäytyä lähestyvään juhlaan. Erityisen sykähdyttävältä kuulostaa näin etelässä kuultuna Sylvian joululaulu. Sakari Topeliuksen sanat mietityttävät varmaan monia. Taustalla on Topeliuksen vastustama julma linnunpyydystystapa, siitä tarkemmin täällä.  Kuvien jälkeen on linkki Anna Erikssonin tulkintaan Sylvian joululaulusta.

Lue koko postaus tästä