#suomi100


Päivälleen sata vuotta sitten itsenäisyysjulistus hyväksyttiin eduskunnassa, ja nyt itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta. Se on kunnioitettava ikä pienelle valtiolle, joka on ollut koko historiansa ajan idän ja lännen välissä, Ruotsin ja Venäjän puserruksissa. Se on niin pitkä aika, että nuoremmille sukupolville itsenäisyys on arkipäiväinen itsestäänselvyys, ja samalla niin lyhyt aika, että maamme puolesta taistelleet ovat yhä tänäkin päivänä kertomassa kokemuksiaan sotavuosista.

Köyhästä torppareiden maasta, jossa Jussi on kuokkineen suolla, on kehittynyt nopeasti pohjoismainen hyvinvointivaltio, maailman mittakaavassa edelleen turvallinen ja korruptoitumaton lintukoto, jossa koulutus ja terveydenhuolto ovat paitsi laadukkaita, myös ilmaisia.

Katsottiin mitä tilastoja tahansa, Suomi on kärkipäässä. Lintukotomme ei kuitenkaan pysy sellaisena ilman aktiivista panostamme. Ja sitä se isänmaallisuus on, valintoja ja työskentelyä kotimaamme puolesta, pieniä tekoja hyvinvointivaltiomme eteen – kuten niiden verojen maksamista.

Millainen sitten on 2010-luvun Suomi, millainen on 100 vuotta täyttävä isänmaamme? Suo, kuokka ja Jussi ovat jääneet jonnekin Täällä Pohjantähden alla -romaanin sivuille, mutta edelleen meillä on

sinisiä järvenselkiä,

Lue koko postaus tästä