Suvikukkasia-joulukalenteri 2017

Hyvää joulukuuta! Tänään on todellakin jo joulukuun ensimmäinen päivä, ei meinaa pysyä ajankulun kyydissä. Joulukuun käynnistyessä myös joulukalenterit starttaavat käyntiin. Itselläni nämä päivät ensimmäisestä sinne 24. päivään ovat aika kiireisiä jo senkin takia, että minulla on pakonomainen tarve osallistua jokaiseen mahdolliseen joulukanteriarvontaan netissä. Ja niitähän riittää, laskeskelin joskus, että osallistuin hyvä ettei 80 eri kisaan. Joskus jotain voittoja on tullutkin mutta ei enää niin usein kun osallistujienkin määrät ovat nousseet hurjasti somen vaikutuksesta. 
Täällä blogissakin käynnistyy tänään Joulukalenteri, jossa jaan päivittäin jouluisia DIY-ideoita. Luukuista  löytyy askartelua, leivontaa ja kirjavinkkejä. Ehkä jossakin luukussa piileksii myös arvonta. Tervetuloa mukaan!

Joulukuun ensimmäisestä luukusta paljastuu kirjansivuista tehdyt Enkelinsiivet. Nämä on todella helppo tehdä, tosin aikaa menee jonkin verran  ruusukkeiden tekoon. Mutta esimerkiksi iltapuhteina paperiruusukkeet valmistuvat silti parissa tunnissa. 
Minä leikkasin paperit ruusukkeisiin piparinmuotoisella lävistimellä, mutta ne syntyvät ihan yhtä hyvin leikkaamalla kirjansivuista käsin pieniä yhdenkokoisia kiekkoja. Laitoin yhteen ruusukkeeseen 5-7 kiekkoa päälletysten, nidoin nitojalla keskeltä kiinni ja rypistelin paperikiekot

Lue koko postaus tästä