Syksyisen metsän tuoksua

Syksy toi tullessaan aivan erilaisen elämän. No, ei nyt ehkä kokonaan erilaista, mutta merkittävästi erilaisen.

Elokuu täyttyi puolen tunnin pätkissä nukutuista öistä eikä syyskuu näyttänyt sen paremmalta. Tuntui, että talossa oli taas vauva, vaikkei ollutkaan. Esikoulun aloitus tuntui ja kuului yössämme ja äiti muuttui enemmän ja enemmän zombin kaltaiseksi. Lokakuun kynnyksellä alkoi hiukan toivo pilkahdella.

Vähäunisuuden lisäksi uusi arki toi alun erilaisten tapaamisten täyteisten päivien ja kolmen lapsen erityisen tuen palaverien jälkeen jokusen tunnin aamupäivään, jolloin kukaan ei määritellyt, mitä pitäisi tehdä tai missä pitäisi olla. Paitsi minä itse.

Mietin, että pitäisi siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, leipoa ja tehdä sitä ja tätä. Ahdisti ajatellessani, miten päivän tunnit taas lipuisivat ohi ja menisin nukkumaan aloittaakseni jälleen saman kierroksen. Kierroksen, johon ei tuntunut mahtuvan mitään muuta kuin arjen pitämistä käynnissä, eteenpäin rämpimistä ja nepsy-haasteita.

Sitten tapahtui jotain. Minussa.

Venymisen säätelyä

Olin elänyt jo vuosia

Lue koko postaus tästä