Syksyksi villakangasviitta


Jokunen vuosi sitten tein aika monta viittaa, joista suurin osa on tehty joksikin muuksi tai sitten annettu pois. Muutama viitta on jäänyt itselle, ihan siitä syystä, että ovat minun lemppareitani. Myös uusi tyylini suosii tietynlaisia juttuja ja viitat ovat yksi ihan ehdoton juttu uuteen tyyliini.
Haluan aina välillä nostaa vanhoja vaatteitani esiin, ihan siitä syystä, etteivät ihan unohdu ja myös omassa kaapissa ”shoppailu” on ihan valtavan mukavaa puuhaa. Sellainen oman kaapin löytö on tämä villakangasviittakin, olen todella tyytyväinen, etten tätä kesällä laittanut pois sillä nyt tätä voi käyttää oikein hyvin.
Viitta on pitkälti sellainen vaate, jota voi käyttää ihan minkä vaatteen kanssa vain. Minä useimmiten leggareiden, sillä töissä on helpointa olla pukeutunut leggareihin. Mutta mekot, suorat housut ja farkut toimii kaikki viitan kanssa. Viitan kanssa on vähän sama juttu kuin ponchojenkin…Kaikki käy.

Ompelin viitan aikanani käyttämällä Burda 8/2009 lehden kaavaa, voi olla, että saattaa löytyä myös Burdan sivuilta ladattavana versionakin. En ole tarkistanut

Lue koko postaus tästä