Syntymäpäivän viettoa Maritim-hotellissa

Jokin aika sitten oli mieheni syntymäpäivä ja vein hänet kaupungin toisella laidalla olevaan hotelliin nimeltä Maritim. Se on neljän tähden hotelli meren äärellä ja sillä on laaja oma puutarha kolmine uima-altaineen, joista yksi on lämmitetty. Asiakkaiden käytössä on myös sauna, kuntosali ja tenniskenttä. Hotellin länsipäästä lähtee suosittu kävelyreitti Mirador San Pedrolle, mutta se oli nyt suljettuna. Ihmisiä kyllä käveli polulla ohittaen sulkunauhat. Mekin kävelimme jonkin matkaa ja huomasimme yhden valtavan kivelohkareen irronneen maanvyörymän johdosta polulle, tapahtunut varmaankin rankkasateiden aikaan. Toivottavasti saavat tuon viehättävän reitin korjattua pian.
Hotellin aula ja muut yleiset tilat ovat kauniita, mutta itse asuinhuone oli kyllä jo hieman kulahtanut. Vanha kokolattiamatto ei ollut ajanmukainen ja parvekkeen liukuovea ei saanut kokonaan kiinni. Tuuli lonksutteli sitä sitten pitkin yötä. Olimme 11.kerroksessa ja sieltä oli alas kallioille huimaavat näkymät kuten lopussa olevasta videosta voi nähdä. Vuoteet olivat leveät ja patjat mukavat, samoin kylpyhuone oli siisti ja melko tilava. Olisimme menneet syömään á

Lue koko postaus tästä