Bubblare suosittelee!
George Bush mimic!

Videoita avainsanalla "Suomi"

Päätalo
Päätalo-elokuva kertoo kirvesmiehenä ja rakennusmestarina toimineen Kalle Päätalon palavasta halusta tulla kirjailijaksi ja pitkästä tiestä, joka johti Päätalon ensimmäisen romaanin syntyyn. Liikaa raskasta työtä, liian vähän rakkautta avioliitossa ja liian vähän itseluottamusta estävät Kalle Päätaloa toteuttamasta elämänikäistä haavettaan; tulla kirjailijaksi. Kunnes hän löytää uuden rakkauden.
Jääskeläinen Draama Nina Hannu Kai Anteroinen Susanna Lehtinen Suomi Kahakorpi
Leffatrailerit
273
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Toinen jalka haudasta
Visa Vuorio (Tobias Zilliacus) on keskellä parisuhdekriisiä ja kuolemansairas. Visa on puutarhuri ja haluaisi vielä ennen kuolemaansa rakentaa unelmiensa puiston. Hanna Manninen (Helena Vierikko) on toimittaja, joka tekee juttusarjaa kuolevien viimeisistä toiveista. Hannan ja Visan intressit kohtaavat, kun Hanna etsii sopivaa "lähtijää" kuolemaan valmistavasta Degrieving -ryhmästä. Viimeistä toivettaan toteuttaessaan Visa tutustuu Hannaan ja tajuaa löytäneensä elämänsä naisen - liian myöhään. Visa kutsutaan sairaalaan ja huonojen uutisten sijasta Visa saakin kuulla olevansa terve, testitulokset ovat sairaalajärjestelmän byrokratiassa sotkeutuneet. Visa on riemuissaan asioiden saamasta käänteestä, mutta kanssaihmisillä on vaikeuksia sopeutua kuolevan miehen kuolemattomuuteen. Visan ystävä Harri (Jarkko Pajunen) on jo suunnitellut ystävänsä avovaimon, Riian (Susanna Anteroinen), uudelleensijoitusta omaksi kumppanikseen ja kestääkö Hannankaan rakkaus totuutta siitä, että Visa ei olekkaan kuolemassa vaan tavallinen kuolevainen? Toinen jalka haudasta on vauhdikas komedia, jota katsoessa virtaavat niin naurun kuin itkunkin kyyneleet. Kuolemaa ajatellessaan ihminen muistaa taas hetken iloita elämästä. Visan sanoin: "Eiks ihmisen elämä oo aina liian lyhyt? Sormia kun napsauttaa niin se on ohi ja sitä vaan kysyy: Valitsinko mä oikein? Rakastinko mä oikeaa ihmistä?"
Vierikko Pajunen Zilliacus Susanna Suomi Jarkko Johanna Anteroinen Vuoksenmaa Tobias Helena Komedia Draama
Leffatrailerit
254
2009-01-16
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

suomi
suomi
suomi
Autot & liikenne
229
2009-10-17
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Kolmistaan
Tomi Laakso on 35-vuotias mies, hän elää onnellista perhe-elämää vaimonsa Marian ja kahden nuoren lapsensa kanssa. Tomin ja Marian suhde on edelleen hellä ja tunteikas, vaikka he ovat olleet pitkään naimisissa. Eräänä päivänä Tomi törmää sattumalta toiseen naiseen, Janitaan. Tomi ihastuu Janitaan ja hän huomaa ajattelevansa Janitaa uudestaan ja uudestaan. Janitasta tulee pakkomielle Tomille. Tomi päättää olla rehellinen omassa elämässään: hän kertoo vaimolleen Janitasta. Tomin yllätykseksi Maria haluaa tavata Janitan. Maria haluaa selvittää mistä on kysymys. Marian nähdessä, kuinka rakastunut Tomi on Janitaan, hän pakenee kotoaan. Tomi on shokissa menetettyään vaimonsa ja yrittää lopettaa suhteensa Janitaan. Pakomatkallaan Maria miettii elämäänsä: hän ymmärtää rakastavansa Tomia ja haluaa elää tämän kanssa. Tarina rakkaudesta ja rakkauden rajoista.
Kuoppamäki Mäkelä Juhani Aho Lindholm Suomi Peter Matleena Taneli Marjaana Elias Suvi Rea Niemelä Eronen Susa Venla Maijala PetFilms Mauranen Kari-Pekka Saukko Kuusniemi Draama Toivonen Levänen Liisa Romantiikka
Leffatrailerit
280
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Maata meren alla
Maata meren alla kertoo ompelijaksi kouluttautuneesta Idasta (Amira Khalifa), joka asuu yhä adoptioäitinsä Katin (Marja Packalén) kanssa. Ida hakee töitä kehnolla menestyksellä, mutta aikaansaavan aktivistiäitinsä apua suorapuheinen tytär vähiten kaipaa. Ystävänsä Villen (Matti Ristinen) rohkaisemana Ida kuitenkin löytää itsestään voiman ja halun lähteä liikkeelle – Berliiniin – ja todistaa näin äidilleen, että pärjää myös omillaan. Ida haluaa itsenäistyä, ihastua, löytää oman paikkansa ja rakentaa elämänsä, mutta mitä hänelle lopulta on jäämässä käteen? Lenka Hellstedtin (Minä ja Morrison) ohjaama Maata meren alla on todenmakuinen draamaelokuva aikuistumisesta, perhesiteistä, rakkauden kaipuusta ja hyväksytyksi tulemisesta. Elokuva on koskettava kasvutarina, jonka hersyvä komiikka syntyy arjen pienistä asioista.
Amira Uotila Lenka Ristinen Draama Hellstedt Leena Suomi Khalifa Packalén Marja Matti
Leffatrailerit
206
2008-11-26
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Myrsky
Myrskyn tarina alkaa vuonna 1989, jolloin Berliinin muuri murtuu. Suomalainen perheenisä kohtaa Itäberliiniläisellä torilla oudon koiranpennun, joka istuu laatikossa yhdessä kananpoikien kanssa. Pentu ollaan aikeissa lopettaa. Isä päättää pelastaa pennun ja kuljettaa sen perheensä lemmikiksi Suomeen. Marjamäen perheen äiti ja tyttäret, Muru, 7v, ja Minttu, 13v, ihmettelevät outoa karvapalloa. Kukaan ei tiedä koirasta mitään, edes sen rotua. 7-vuotias Muru ottaa koiran hellään suojelukseensa. Murun rakastavassa hoivassa Myrsky kasvaa ilman sääntöjä ja rajoja. Hellyttävästä karvapallosta kasvaa kuin huomaamatta valtava, traktorimainen lihaskimppu. Mitkään aidat, köydet tai kahleet eivät pidättele väkivahvaa koiraa, kun se alkaa parhaan kykynsä mukaan huolehtia Marjamäen perheestä ja erityisesti pikku Murusta. Sen saavat kokea Mintun poikaystävä Romppu, naapurit, koulun rehtori, poliisi, karhu ja koko panssariprikaati. Myrsky-koiran koskettava tarina perustuu tositapahtumiin. Myrsky on elokuva kaikille eläinrakkaille.
Perhe Laura Tammela Ronja Malmivaara Seikkailu Oy Kaisa Virtanen Sara Rastimo Antti Komedia Arvilommi Janne Suomi Stormheart Väre
Leffatrailerit
186
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Thomas
Vanhuudenpäiviään viettävä Thomas elää vaatimatonta ja eristäytynyttä elämää kellarikerroksen asunnossaan, ainoana seuranaan radio, shakkilauta ja vaimon valokuva. Ne harvat kerrat kun Thomas poistuu asunnostaan, ulkomaailma muistuttaa häntä vanhuudesta, yksinäisyydestä ja menneestä elämästä, jota hän ei haluaisi juurikaan muistella. Thomasin on kuitenkin lopulta kohdattava menneisyytensä, saadakseen loputtomalta tuntuvan elämänsä valmiiksi. ”Minä olen vanha, ja elämä on pitkä”.
Kouki Suomi Halonen Miika Pöysti Soini Lasse Siime Eila Marja-Leena Draama Pentti
Leffatrailerit
40
2009-11-10
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Sisko tahtoisin jäädä
15-vuotias Emilia (Ada Kukkonen) on perheensä vastuunkantaja: pikkuäiti seitsenvuotiaalle siskolleen Elsalle (Anna-Leena Uotila), sijainen yksinhuoltajaisälleen Juhanille (Seppo Pääkkönen) tämän ollessa matkoilla ja kiltti tytärpuoli Juhanin uudelle vaimolle Tuulalle (Kristiina Halttu). Ysin keskiarvo, paikka koulun juoksujoukkuessa, mukava poikaystävä. ”Emilia pärjää aina”, kuten Juhani sanoo. Ja niin se on ollut, eikä Emilia ole pysähtynyt pohtimaan, tahtooko hän olla se, joka pärjää aina. Emiliasta tuntuu, että jokin puuttuu hänen elämästään, mutta hän ei tiedä, mitä se voisi olla. Kesäloman viimeisenä viikonloppuna Emilia tapaa yöuinnilla Siirin, 16, (Sara Melleri), joka näyttää olevan kaikkea sitä, mitä Emilia tahtoisi olla: vapaa, rohkea, itsenäinen. Tyttöjen intohimoinen ystävyys korvaa pian kaiken Emilian elämässä. Hän uskaltaa ensimmäistä kertaa unohtaa velvollisuutensa ja olla nuori. Räiskyvä elämänhalu kuitenkin karkaa käsistä. Pinnan alla Emilia alkaa epäröidä. Millaiseksi hän on muuttumassa? Samaan aikaan Siirin loisto alkaa himmetä. Siiri pystyy olemaan vahva vain nojatessaan johonkuhun toiseen, ja nyt se joku on Emilia. Jälleen, tällä kertaa Siiriä miellyttääkseen, Emilian on salattava todelliset tunteensa ja oltava se, joka pärjää aina. Symbioottinen ystävyyssuhde on muuttunut kahleeksi. Lopussa selviää, onko Emilialla tarpeeksi rohkeutta irrottautua perheestä ja Siiristä tullakseen itse kokonaiseksi. Sisko tahtoisin jäädä on elokuva nuoruuden kauneudesta ja kipeydestä.
Kukkonen Melleri Draama Uotila Sara Nousiainen Anna-Leena Ada Seppo Heikki Pyykkö Suomi Pääkkönen Marja
Leffatrailerit
327
2009-11-14
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Täällä Pohjantähden Alla
Onnea 92-vuotiaalle Suomelle 06.12.2009!!
Pohjantähti Itsenäisyys Suomi Finland 92v Itsenäsyyspäivä
Juhlat
104
2009-12-04
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Maammelaulu
Onnea 92-vuotiaalle Suomella 06.12.2009!!
Itsenäisyys Finland Suomi Itsenäisyyspäivä 92v
Juhlat
108
2009-12-04
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Georg Ots - Rakkaani
Elokuva rakastetun laulajan Georg Otsin värikkäästä elämästä, rakkauksista ja menestyksestä. Georg Ots oli kuuluisa ooppera- ja chanson-laulaja Venäjällä, Baltian maissa ja Suomessa, missä hänen levynsä ovat edelleen suosittujaLaulajan tarina kerrotaan hänen toisen vaimonsa, Astan kertomana. Teatterin ja musiikin parissa varttunut Ots (1920–1975) halusi jo nuorukaisena laulajaksi, mutta hänen isänsä, laulaja Karl Ots piti lääkärin tai insinöörin ammattia parempana valintana ”heikkoääniselle” pojalleen. Sota keskeytti Otsin arkkitehdin opinnot, ja hänet komennettiin monen muun virolaispojan tapaan Neuvostoliiton armeijaan. Saksalaisten pommituksissa Otsia kuljettanut laiva kuitenkin upposi, ja sotavuosien ajan kotiväki ja tuore aviovaimo luuli nuorukaisen kuolleen. Venäjällä hän tutustui toiseen vaimoonsa, tanssitaiteilijana tunnettuun kaunottareen. Georg Ots oli 30 vuoden ajan Estonia-teatterin kantavia voimia ja hänet tunnettiin monista oopperaosistaan paitsi kotimaassaan myös Neuvostoliitossa. Suomessa hänet tunnetaan lähinnä iskelmälaulajana. Hänen unohtumattomia laulujaan ovat mm. Saarenmaan valssi, Muuttuvat laulut ja Rakastan sinua, elämä. Peter Simmin ohjaama elokuva on tunnelmallisen värikäs ja tavoittaa onnistuneesti 40–50-lukujen hengen. Georg Otsin roolissa nähdään Marko Matvere (s. 1968), joka on esittänyt Otsia myös suositussa Georg-musikaalissa Tallinnassa. Musikaalissa hän myös lauloi itse Otsin laulut, ja suoritusta suitsutettiin Suomenkin lehdistössä. Elokuvassa laulut kuullaan Otsin tulkitsemana. Asta Otsin roolin esittää venäläistähti Anastasia Makejeva. Elokuva on pääosin kuvattu Virossa. Helsingissä kuvattiin syksyllä 2006 Kulttuuritalon konsertti, missä Georg Ots laulaa muun muassa kohtauksia operetista Iloinen leski. Suomessa kuvatuissa kohtauksissa on mukana suomalaisia näyttelijöitä, kuten Jonna Järnefelt ja Matti Onnismaa.
Oy Suomi Musiikki EläMäNkerta Allfilm Film Makejeva Anastasia Mati Venäjä Lege Draama Põldre Viro Simm Jonna Onnísmaa Marko Center Järnefelt Matti Peeter Matvere MRP
Leffatrailerit
172
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Postia pappi Jaakobille
”Postia pappi Jaakobille” on lämminhenkinen ja koskettava kertomus armahduksen saaneesta elinkautisvanki Leilasta. Vapauduttuaan hänelle tarjotaan paikkaa syrjäisestä pappilasta, jonne hän menee vasten tahtoaan. Leila on tottunut pitämään huolta vain itsestään, joten tehtävä sokean pappi Jaakobin henkilökohtaisena avustajana aiheuttaa ristiriitoja. Posteljooni tuo päivittäin kirjeitä, joissa ihmiset pyytävät apua pappi Jaakobilta. Kirjeisiin vastaaminen on Jaakobin elämäntehtävä, Leilan pitäessä sitä puolestaan täysin hyödyttömänä. Leila on jo päättänyt lähteä pappilasta, kun kirjeiden tulo yllättäen lakkaa ja Jaakobin elämä järkkyy. Kaksi täysin erilaista maailmaa kietoutuvat odottamattomasti toisiinsa, jolloin auttajan ja autettavan osat kääntyvät päälaelleen.
Nousiainen Suomi Heikki Draama Kaarina Klaus Härö Hazard
Leffatrailerit
247
2009-01-31
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Olavinlinnan kauneutta
Video kuvaa Olavinlinnaa ulkoa ja sisältä. Savonlinna on Itä-Suomen parhaimpia matkailukohteita. Lisätietoja Olavinlinnasta http://www.joet.info/olavinlinna.html
suomi Savonlinna historia Kyrönvirta Olavinlinna Oopperajuhlat
Matkailu
324
2009-04-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Kielletty hedelmä
Dome Karukosken Kielletty hedelmä on herkkä kasvutarina vapauden etsimisestä ja rajojen rikkomisesta. Elokuva kertoo kahdesta nuoresta tytöstä (Marjut Maristo ja Amanda Pilke), jotka aikuisuuden kynnyksellä kokevat elämänsä seikkailun. Maaseudun rauhassa, uskonnollisissa perheissä lapsuutensa viettäneet tytöt karkaavat kotoaan kesäiseen pääkaupunkiin etsimään vapautta ja ensimmäisiä suuria kokemuksia – kohtaamaan maailman, joka on ollut heille aiemmin kielletty. Kielletty hedelmä on Dome Karukosken (s. 1976) kolmas pitkä elokuva. Aiempien ohjaustöidensä Tyttö sinä olet tähti ja Tummien perhosten koti (10 Jussi-ehdokkuutta) myötä Karukoski on tehnyt huiman läpimurron maamme eturivin ohjaajien joukkoon ja tullut vahvasti noteeratuksi myös maailmalla. Tammi-helmikuun taitteessa Kielletty hedelmä on mukana kilpasarjassa Göteborgin elokuvafestivaalilla.
Suomi Maristo Dome Niemi Amanda Jarkko Pilke Mäkinen Joel Karukoski Malla Draama Malmivaara Marjut
Leffatrailerit
369
2009-03-17
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Putoavia enkeleitä
Putoavia enkeleitä kertoo Lauri Viidan (Tommi Korpela) ja Aila Meriluodon (Elina Knihtilä) värikkään tarinan heidän kuvitteellisen tyttärensä Helenan (Elena Leeve) näkökulmasta. Se on kahden suuren taiteilijan voimakas rakkaustarina, nuoren naisen kasvukertomus – sekä samalla merkittävä kotimaisen kulttuurielämän aikalaiskuvaus 1940–50-lukujen murroksen keskellä. Putoavia enkeleitä perustuu Heikki Kujanpään ohjaamaan samannimiseen menestysnäytelmään, jota esitettiin Q-teatterissa loppuunmyydyille katsomoille keväällä 2005. Näytelmän on ohjannut elokuvaksi niin ikään Kujanpää, ja sen pääosissa nähdään Elena Leeve, Tommi Korpela, Elina Knihtilä sekä iso joukko muita kotimaisen elokuvan ja teatterin tähtiä.
Korpela Elina Suomi Draama Oiva Knihtilä Kujanpää Heikki Tommi Elena Lohtander Leeve
Leffatrailerit
222
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Rosvosektori - Valmis maailma
Väsättiin musiikkivideo tälle biisille ja ihan hauska siitä tulikin. Käykää katsomassa tuubista (http://www.youtube.com/watch?v=1_tQuZcIaig) ja arvostelemassa mikserissä (www.mikseri.net/rosvosektori).
yhteiskoulun Thrash Metal Pojat Valmis Tampereen maailma kakka HC lukio Rosvosektori suomi TYK
Musiikki
50
2009-12-28
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Nautelankoski, Aurajoki
Kuvia Nautelankoskelta 10.10.2009. Musiikkina Viikate:syys
syksy suomi turku aurajoki lieto retkeily luonto valokuvaus
Luonto & retkeily
304
2009-10-10
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Korkein Oikeus
Korkein Oikeus tuo uusia tuulia kotimaisen indie-elokuvan skeneen.Rakkautta & Anarkiaa - festivaaleilla avoimessa nettiäänestyksessä parhaaksi elokuvaksi valittu Olli Ylisen ohjaama väkevä nuorisokuvaus on tehty pitkälti talkoovoimin nuorten elokuvantekijöiden yhteistyönä. Mustalla huumorilla terästetty rohkeaotteinen draama kertoo helsinkiläisten nuorten alakulttuureista uudella ja raikkaalla tavalla. Samalla elokuva tarjoaa hienoa ajankuvaa 2000-luvun kesäisestä Helsingistä, sen puistoista ja kaduilta. Noa Storm (Antti Launonen), 23-vuotias eksistenssia tutkiva työnvieroksuja käyttää päivänsä polttaen pilveä ja hengaillen 26-vuotiaan anarkistisen freelance-journalistin Elisan (Laura Birn) kanssa. Noa tapaa metrossa tarkastajia paetessaan psykologiaa opiskelevan kauniin mutta kyynisen Ronjan (Marja Salo). Toisiinsa ihastuneina he päätyvät 55-vuotiaan Ilmari K. Kurjen (Jyrki Nousiainen) scifi-dokumentin ensi-iltaan. Yhdessä Noan kanssa Ilmari intoutuu aloittamaan vanhan harrastuksensa, tajunnan laajentamisen psykedeelisten huumeiden avulla. Uusien ihmissuhteidensa kautta Noa löytää avartavia elämyksiä, mutta pian erilaiset arvomaailmat johtavat hänet törmäyskurssille Ronjan kanssa. Oikeuden eteen Noa kuitenkin joutuu päänsä sisällä.
Polster Marja Laura Antti Draama Launonen Birn Hellsten Nousiainen Olli Rita Salo Jyrki Suomi Tommy Ylinen
Leffatrailerit
219
2008-11-12
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Paha perhe
Aleksi Salmenperän (Miehen työ) Paha perhe on tragikomedia ylisuojelevasta isästä, joka sotkee suhteensa lapsiinsa ja uuteen vaimoonsa. Kaksi sisarusta on kasvanut riitaisan avioeron seurauksena erillään lähes koko ikänsä. Äidin kuoleman jälkeen nuoret tapaavat jälleen ja viihtyvät toistensa seurassa. Isä yrittää sekaantua nuorten elämään surkuhupaisin seurauksin.
Komedia Aleksi Kiiskinen Ville Vera Lauri Virtanen Viitala Tilkanen Draama Pihla Suomi Salmenperä
Leffatrailerit
125
2009-11-17
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Punk - Tauti joka ei tapa
PUNK - TAUTI JOKA EI TAPA on pitkä musiikkidokumentti, joka tarkastelee punkkia sekä musiikillisena että yhteiskunnallisena liikkeenä. Vaikka elokuva kertoo suomalaisen punkin tarinan, se ei ole vain nostalginen. Menneisyyden vastapainoksi elokuva piirtää kuvan tämän päivän punkista ja siitä, miten punk on muuttunut. Elokuvan yleissävy on energinen kuin punk itse. Elokuva kertoo nuoruudesta, tarkemmin sanottuna kahdesta nuoruudesta, 1970-80-lukujen ja nykyhetken punksukupolvista. Seuraamme neljän Tampereen seudulta kotoisin olevan nuoren perustamaa bändiä ja sen vaiheita keikkailuineen, onnistumisineen ja vastoinkäymisineen. Akupunktion rumpali Seve on bändin säveltäjä ja sanoittaja. Kitaraa soittava Joonas on Seven vanha koulukaveri. Toista kitaraa soittaa Tomi ja bassossa on Samppa. Akupunktion musiikki on kovaa HC-peruspunkkia, energistä soittoa ja karheita sanoituksia yhteiskunnasta ja maailmasta. Akupunktiolle tapahtuu paljon. He harjoittelevat, tekevät biisejä, ovat kaikin tavoin aktiivisia ja viettävät nuorten miesten normaalia elämää. Levy on tekeillä ja muitakin suunnitelmia tulevaisuuden suhteen on olemassa. Pojat ovat mukana yleisönä myös Lempäälässä järjestettävässä Puntala-Rockissa, joka on Suomen tärkein punk-tapahtuma. Akupunktion lisäksi muita uuden polven bändejä ovat mm. tyttöbändi Creepy Crawlie. Seuraamme myös anarkopunkkareita, jotka muodostavat Suomen anarkistisen liikkeen aktiivin ytimen. Yhä uudelleen anarkistit pystyttävät myyntikojunsa erilaisiin punk-tapahtumiin. Monet heistä soittavat myös punk-bändeissä. Punk liittyy myös kansalaistottelemattomuuteen ja ylipäätään auktoriteettien vastustamiseen. Kun anarkistit valtaavat talon, ei kestä kauankaan, kun ensimmäinen punk-konsertti järjestetään paikalla. Kun Andy McCoy aloitteli uraansa punkin parissa yhdessä Pete Malmin kanssa, hän oli jopa nuorempi kuin Akupunktion pojat nyt. Eikä paljoa ikää ollut Eppu Normaalin, Pelle Miljoonan eri kokoonpanojen tai Problemsin pojillakaan. Heidänkään uransa ei ole aina ollut helppoa. Pelle miljoonan tarina kulkee läpi elokuvan, suosion hetkineen ja kiertuelämän varjopuolineen. Niin Pellelle kuin Sevellekin tärkeintä oli henki ja into, ei välttämättä soittotaito. Punk otettiin haltuun ja elämä omiin käsiin. Molemmat halusivat muuttua passiivisista musiikin kuluttajista, tekijöiksi. Haluttiin tehdä itse. Tämä Tee-Se-Itse -ideologia toimi silloin ja se toimii edelleen. Elokuva seuraa mm. legendaarisen Pelle Miljoonan ja 1980 -yhtyeen kiertuetta keväällä 2007, näemme myös Eput Areenalla. Minkälaisen matkan nämä megatähdet ovat kulkeneet punkin lähtökohdasta ja ideologiasta? Vai elääkö punk heidänkin musiikissaan? Entä mitten suhtautua kaupallisuuteen? Onko punk myytävänä? Ennen kaikkea elokuva kysyy, mikä on näiden kahden sukupolven suhde punkkiin. Elokuvassa kahden sukupolven nuoruudet kohtaavat toisensa, välillä kipeästi, välillä hauskasti ja humoristisesti. Elokuvassa kuullaan sekä vanhaa että uutta punkkia. Mukana on myös kiinnostavaa arkistomateriaalia punkveteraanien alkutaipaleilta. PUNK – TAUTI JOKA EI TAPA on puhutteleva ja kiinnostava dokumenttielokuva suomalaisesta punkista, viihdyttäväkin, muttei hampaaton tai särmätön.
Dokumentti Pelle Jouko Foundation Suomi Yleisradio (YLE) Aaltonen Miljoona Oy Musiikki Finnish Illume
Leffatrailerit
153
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Pihalla
Pihalla on romanttinen draamakomedia nuorista aikuisista - naisista ja miehistä - ihmissuhteista ja yhteisöllisyydestä, urapaineista ja kulttuurien kohtaamisesta. Laura (Sibel Kekilli) on saksalainen perheenäiti, joka muuttaa Suomeen miehensä työn perässä. Ja aluksi kaikki on vaikeaa. Aviomies Arto (Teemu Palosaari) on kroonisesti töissä, ihmisiin on mahdotonta tutustua, eikä marraskuinen Tampere näytä parhaita puoliaan. Sattuman kautta Lauraa luullaan yksinhuoltajaäidiksi, hän saa yh-ryhmästä ystäviä ja tutustuu Teroon (Mikko Leppilampi), joka järjestää lapsille musiikkituokioita läheisessä leikkipuistossa. Mitä pidemmälle suhde Teron kanssa etenee, sitä paremmin Laura alkaa viihtyä uudessa kotikaupungissaan.
Kekilli Mikko Tony Laine Komedia Viitala Sibel Leppilampi Suomi Pihla Krebitz Draama Nicolette Romantiikka
Leffatrailerit
199
2009-03-28
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Suomi - Ruotsi 7-0
Suomi - Ruotsi 7-0. Koko episodi reilussa kolmessa minuutissa :)
7 bass hunter ruotsi suomi kolmessa 0 minuutissa
Urheilu & kuntoilu
110
2009-11-10
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Havukka-ahon ajattelija
Havukka-ahon ajattelija perustuu Veikko Huovisen samannimiseen klassikkoromaaniin. Konsta Pylkkänen (Kai Lehtinen) on luonteeltaan loputtoman utelias haaveilija. Hän saattaa yllättäen syventyä ratkomaan maailman pieniä ja suuria arvoituksia aina mittarimadon toimenkuvasta avaruuden mittasuhteisiin. Omaperäisten ajatelmiensa takia Pylkkäsellä on melkoinen maine kainuulaiskylässä, johon modernin maailman vouhotukset tekevät vasta hiljalleen tuloaan. Kun Pylkkänen saa pestin maisteri Ojaston (Hannu-Pekka Björkman) ja maisteri Kronbergin (Tommi Korpela) apumiehenä, pääsee hän seuraamaan lähietäisyydeltä ihailemiaan tiedemiehiä, luonnon tutkijoita ja tekniikan salaisuuksien haltijoita. Yllättävien sattumusten kautta Pylkkänen itse päätyy tieteellisen läpimurron avaintekijäksi. Erikoislaatuisen luonteensa takia Pylkkänen kiinnittää maisteri Kronbergin huomion. Tällä veikeällä keskustelukumppanilla vaikuttaa olevan hämärä menneisyys, josta moni tietää huhuja mutta harva totuutta. Eikä kepposiin mieltynyt Pylkkänenkään päästä uusia ystäviään helpolla, sillä ennen kuin Helsingin ”lisenssit” selviytyvät korpimailta kotiin, on vierailtava Kuoliaaksinaurattajan talossa. Vuonna 1952 ilmestynyt ja koko kansan suosikiksi singahtanut Veikko Huovisen alkuperäisteos Havukka-ahon ajattelija kuuluu rakastetuimpiin ja luetuimpiin kotimaisiin romaaneihimme. Odotettu uusi elokuvaversio kuvataan Kari Väänäsen ohjauksessa Kainuun luonnonkauniissa maisemissa Puolangalla ja Kuhmossa. Veikko Huovinen sai marraskuussa 1999 professorin arvonimen pitkäaikaisesta työstään suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin parissa.
Kari Tommi Draama Björkman Pöyliö Konsta Komedia Lehtinen Hannu-Pekka Väänänen Suomi Korpela Kai
Leffatrailerit
228
2009-11-10
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Musta jää
Musta jää on psykologinen kolmiodraama, jossa kaksi vahvaa naista joutuu vastatusten taistellessaan samasta miehestä. Päivystyspoliklinikalla lääkärinä työskentelevälle Saaralle selviää, että hänen arkkitehtuuria opettavalla aviomiehellään Leolla on suhde nuoreen opiskelijattareen. Saara kehittää itselleen uuden henkilöllisyyden ja ystävystyy miehensä rakastajattaren kanssa. Elokuvan tapahtumapaikkana on viileä Helsinki.
Ria Kai Mäenpää Kataja Outi Petri Kotwica Martti Nordberg Draama Suosalo Suomi
Leffatrailerit
196
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Freetime Machos
Matti loukkaa pikkurillinsä lumirugbyturnauksessa. Se sattuu niin saatanasti mutta Mikko ja muut joukkuekaverit vain nauravat hänelle. Tosi mies katkaisisi vähintään jalan - tai edes käden. Mutta että pikkurilli... Oulun rugbyjoukkue on haasteen edessä. Jos pelit sujuvat yhtä nihkeästi kuin edellisellä kaudella, se tietää putoamista kakkosliigaan. Nokia-pestin Suomeen huuhtoma britti Roger valmentaa pohjoisen rugbynoviiseja parhaansa mukaan mutta epätoivoa äänessään. Joukkueen puheenjohtaja ja primus motor Mikko puolestaan rekrytoi uusia pelaajia joukkueeseen - ainoana kiinnityksenään nuori espanjalaisnainen Ana. Ennen kauden alkua selviää, ettei Anan osallistuminen peleihin olekaan ihan mutkatonta, mutta se on joukkueen ongelmista pienin. Mikon perhetilanteet muuttuvat ja vapaa-aika vähenee samalla kun Matti tarvitsisi parasta ystäväänsä enemmän kuin koskaan. Rogerin työpaikka Nokialla on uhattuna samalla kun Jarmo purkaa IT-maailmassa saamiansa kolhuja kirjaksi. Tuomo taas ei voi sietää joukkueen maskottia - pumpattavaa Barbaraa. Ystävyys, kestävyys, maksa ja huumorintaju joutuvat kovalle koetukselle kauden lähetessä loppuaan ja Mattikin ymmärtää, että vääntynyt pikkurilli oli lopulta aika pientä. Freetime Machos on draamakomedia maailman pohjoisimmasta ja kolmanneksi huonoimmasta rugby-joukkueesta. Elokuvan musiikista vastaavat Samuli Putro, Jolly Jumpers, Magyar Posse, Moto Boy ja Bryssel Kaupallinen.
Roger Draama Komedia Ronkainen Tuomo Jarmo Dokumentti Mikko Holden Suomi Stoor Keränen Jaakkonen Mika Koljonen Matti
Leffatrailerit
142
2010-01-14
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Muumi ja punainen pyrstötähti 3D
Muumit nyt lasten 3D-seikkailuna! Eräänä päivänä Muumipeikko huomaa että koko Muumilaakso on oudon, harmaan pölyn peitossa. Tietäisiköhän viisas Piisamirotta mitä kummallista oikein on tapahtumassa? Piisamirotta julistaa että mitä tahansa voi tapahtua, jos maailmanloppu tipahtaa taivaalta... Muumipapan avulla Muumipeikko huolestuneine ystävineen rakentaa parhaan lautan ikinä, ja lähtee jännittävälle matkalle Yksinäisten Vuorten tähtitorniin. Kekseliäät professorit taatusti osaavat kertoa mikä tämä uhka avaruudesta oikein on! Mutta kesäinen lauttamatka muuttuukin suureksi seikkailuksi, kun villiintynyt joki heittää kolmikon maan uumeniin. Koitoksien jälkeen Muumipeikko, Nuuskamuikkunen ja Nipsu saapuvat vihdoin observatoriolle. Professorit keskeyttävät monimutkaiset laskelmansa paljastaakseen heille, että maahan iskeytyy pyrstötähti neljän päivän, neljän tunnin, neljän minuutin ja 44 sekunnin kuluttua. Tai ehkä neljä sekuntia myöhemmin. Nyt täytyy äkkiä palata kotiin varoittamaan muita! Urhealla seurueella on kotimatkallaan myös mukavia yllätyksiä heidän törmätessä uusiin ja vanhoihin ystäviin. Mutta matka on silti pitkä ja hankala - lähestyvä pyrstötähti tuo mukanaan katastrofeja: Meri on hävinnyt, jättimäinen mustekala yllättää heidät, ja sitten pyörremyrsky napaa heidät kaikki mukaansa! Viimein Muumitalo alkaa jo siintää - mutta he saavat kuulla vielä yhden pelottavan yksityiskohdan: pyrstötähti iskeytyy juuri heidän keittiöpuutarhaansa samana iltana. Saavatko he kaikki turvaan ajoissa?
Animaatio Seikkailu Maria Lindberg Suomi
Leffatrailerit
197
2010-06-23
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Blackout
Blackout on jännitystarina miehestä, joka kärsii totaalisesta muistinmenetyksestä. Petteri Summasen esittämä mies herää pitkästä koomasta ja saa kuulla, että hänen päässään on selittämätön, naulapyssyllä ammuttu naula. Hänellä ei ole aavistusta mistä naula on peräisin ja kuka sen on ampunut – blackout on totaalinen. Eri palasia yhdistellen mies alkaa selvittää mitä on tapahtunut.
Björklund JP Petteri Irina Trilleri Banerjee Risto Kaskilahti Suomi Leppilampi Siili Summanen Jenni Hannu-Pekka Björkman Mikko
Leffatrailerit
179
2008-12-11
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Lippulaulu
Onnea 92-vuotiaalle Suomelle 06.12.2009!!
Suomi Finland Itsenäsyyspäivä Itsenäisyys 92v
Juhlat
65
2009-12-04
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Kapu & Coctail show Yyterin kylpylä
Kapu &Coctail in Yyteri Kylpylä hotelli 10.2009
Kapu Suomi Pori kylpylä Yyteri
Musiikki
105
2009-11-18
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Väärät juuret
Draama Kuuran perheen perinteistä ja perinnöistä. Isän sairaus tuo uusperheen saman katon alle ensimmäistä kertaa. Yhtenä vuosisadan epävakaisimmista talvista he etsivät tasapainoaan salaisuuksien ja totuuksien välimaastosta. Vanhemmat joutuvat kohtaamaan itsensä ja käsittelemään pitkään vaiettuja asioita. Samaan aikaan lapset yrittävät löytää paikkansa perheessä ja ymmärtää mitä he tulevat vanhemmiltaan perimään.
Saaristo Vieno Saarela Draama Ahlroth Suomi Robbins Milka Saara Niko Silva Sveholm Pertti
Leffatrailerit
43
2009-11-10
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Maaginen kristalli
Maaginen kristalli on kotimainen koko perheen 3D-seikkailu, jossa Yotan-poika ja taikavoimainen Red Caps -partio saavat eteensä poikkeuksellisen visaisen tehtävän: Maaginen kristalli on pelastettava! Muuten Joulupukin on mahdotonta jakaa lahjoja lapsille ja tuoda jouluiloa kaikkialle maailmaan. Kristallin pelastamiseksi tarvitaan ihmislapsi Yotanin rohkeutta ja erikoispartion maagisia kykyjä. Kristalli on palautettava sinne, minne se kuuluukin, Joulupukin päämajaan Korvatunturille. Mutta Joulupukin kavala kaksoisveli Basil on asiasta toista mieltä.
Animaatio Perhe Seikkailu Antti Suomi Haikala
Leffatrailerit
218
2010-04-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Muukalainen
Nuori poika elää äitinsä kanssa syrjäisellä maatilalla, metsän keskellä. Väkivaltainen isä on suljettu vankilaan, jossa poika aika ajoin vierailee. Elämä on yksinkertaista, kunnes eräänä sateisena iltana kotipihaan saapuu muukalainen – mukanaan viesti pojan isältä ja kyljessään luoti. Vastahakoisesti äiti ja poika antavat tuntemattomalle turvapaikan. Jukka-Pekka Valkeapään ensimmäinen pitkä elokuva Muukalainen on arvoituksellinen ja voimakas tarina uskollisuudesta, petoksesta ja rakkaudesta. Valkeapään elokuvantajusta syntyy poikkeuksellinen teos, jonka taiteelliset – tyylilliset ja kerronnalliset – ansiot on pantu merkille myös kansainvälisesti. Muukalainen sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla elokuussa.
Liška Suomi Jorma Pavel Emilia Valkeapää Bobrov Draama Ikäheimo Jukka-Pekka Tommila Vitali
Leffatrailerit
229
2008-12-10
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Jos rakastat
Hemmoteltu Ada Helminen joutuu suuren onnettomuuden seurauksena aloittamaan uudestaan nollasta, sydämellään salaisuus, joka saattaa maksaa hänen elämänsä suuren rakkauden. Jos rakastat on nykypäivään sijoittuva musiikkielokuva, joka kertoo ministerin tyttären ja maahanmuuttajien pojan rosoisen rakkaustarinan. Neil Hardwickin ensimmäinen pitkä elokuva on Katja Kallion käsikirjoittama ja Juonifilmin tuottama. Elokuvan pääosissa ovat Elli Vallinoja ja Chike Ohanwe. Muissa keskeisissä rooleissa nähdään tutut kasvot Taneli Mäkelä, Satu Silvo, Minttu Mustakallio, Meri Nenonen ja Jenni Hakala sekä Henni-Liisa Stam ja Anna Laulumaa. Musiikin sovituksesta vastaa Leri Leskinen ja musiikkikonsultteina toimivat Asko Kallonen ja Harri Hakanen. Koreografiasta vastaa Osku Heiskanen. Elokuvan kuvaa Pini Hellstedt. Jos rakastat on Suomen oloissa ainutlaatuinen musiikkielokuva, jossa kappaleet kuljettavat elokuvan tarinaa eteenpäin. Elokuva on täynnä suuria tanssikohtauksia ja kotimaisia hittejä eri vuosikymmeniltä - siinä kuullaan uudet versiot elokuvan näyttelijöiden esittäminä yli 20 tunnetusta kotimaisesta kappaleesta, mm. Maija Vilkkumaa: Ei, Juice Leskinen: Viidestoista yö, Eppu Normaali: Joka päivä ja jokaikinen yö, PMMP: Rusketusraidat, Tik Tak: Heilutaan, J.Karjalainen: Hän, Mamba: Älä jätä minua ja Kristiina Halkola: Jos rakastat.
Neil Minttu Meri Silvo Taneli Romantiikka Musikaali Mustakallio Vallinoja Satu Chike Ohanwe Hardwick Nenonen Elli Jenni Hakala Suomi Mäkelä
Leffatrailerit
119
2009-11-10
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Röllin sydän
Röllin sydän on kokoillan animaatioelokuva, jossa rakastettu Rölli nähdään ensi kertaa piirroshahmona. Elokuvan ensi-ilta on joulukuussa 2007 ja parhaillaan elokuvan parissa työskentelee yli 100 animaattoria. Kyseessä on klassinen, käsin piirretty animaatio, jossa Rölli ystävineen joutuu unohtumattomaan seikkailuun. Röllin sydän vie Röllin kertaheitolla myös Suomen rajojen ulkopuolelle, sillä elokuvan esitysoikeudet on myyty jo yli 10 maahan. Ennakkosopimukset on tehty Ruotsin, Tanskan, Norjan, Islannin, Saksan, Itävallan, Sveitsin, Viron, Liettuan, Venäjän, Valkovenäjän ja Ukrainan kanssa. TARINA Rölli on kuin kuka tahansa Röllikylän asukki – täynnä kepposia, säikyttelemistä ja kiusantekoa. Hän inhoaa peseytymistä, pussaamista ja kaikkea kaunista. Kun Rölli törmää metsässä Milliin, ihastuttavaan menninkäistyttöön, hän löytää aivan uudenlaisen ystävän. Milli on epäilyttävän puhdas ja pitää yököttävästä vaaleanpunaisesta väristä, mutta silti Röllin on pakko myöntää pitävänsä sisukkaasta ja hyväsydämisestä menninkäisestä. Rölli ja Milli joutuvat suuren haasteen eteen, kun Menninkäisten metsä alkaa kivettyä. Ainoa keino pysäyttää tuho on löytää maaginen sydän Talvenmaasta. Menninkäiset ovat kilttejä, Röllit ilkeitä. Nyt heidän on pakko auttaa toisiaan pelastaakseen itsensä.
Allu Karén Suomi Jyrki Tuppurainen Matti Animaatio Pekka Kovaleff Saario Oy Fantasia Ranin Lentonen Saija Esa Lastenelokuva MRP Lehtosaari Aarre
Leffatrailerit
256
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Ekstensio - Valon Kauneus
Suomenkielistä metallia Turengista
Metal metal video Music Musiikkivideo Suomi Death Metalcore Thrash Finnish
Musiikki
177
2010-01-06
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Risto Räppääjä ja polkupyörävaras
Risto Räppääjä ja polkupyörävaras on vauhdikas ja koskettava musiikkikomedia, joka kertoo täysin uuden tarinan Riston seikkailuista. Rauha Räppääjä ja Lennart Lindberg päättävät lähteä lomalle ja Pakastaja-Elvi tulee hoitamaan Ristoa ja Nelli Nuudelipäätä. Risto saa lohduksi uuden valtavan hienon polkupyörän. Valitettavasti pyörä salaperäisesti katoaa. Tästä alkaa huikea seikkailu, jossa kaikkien päähenkilöidemme tiet risteävät mitä kummallisimmin tavoin. Ja mitä tekemistä tässä kaikessa on Bertil ja Robert Rosenbögelillä ja hoitolaitoksella, jota johtavat laulavat lääkärit?
Groth Tapaninen Marcus Komedia Musikaali Ulla Mari Heikkilä Suomi Annu Valonen Suosalo Severi Luoto Perhe Martti Lauramaija Rantasila
Leffatrailerit
186
2009-11-17
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Joulutarina
Joulutarina on ensimmäinen suomalainen koko perheen elokuva, joka kertoo tarinan joulupukin lapsuudesta. Satoja vuosia sitten syrjäisessä Lapin kylässä pieni Nikolas-poika menettää perheensä onnettomuudessa. Kyläläiset päättävät yhdessä pitää huolta yksin jääneestä kaikkien rakastamasta orpopojasta. Koska kylä on köyhä, sovitaan, että kukin perhe ottaa Nikolaksen hoiviinsa vuodeksi kerrallaan. Kerran vuodessa – jouluna – Nikolaksen on muutettava uuteen kotiin. Osoittaakseen kiitollisuuttaan Nikolas päättää joka vuosi antaa perheiden pienimmille läksiäislahjaksi itse veistämiään leluja. Vuosien kuluessa pojasta huolehtineita perheitä on yhä enemmän ja pian lahjoja on jouluna lähes joka tuvan portailla. Kylä kärsii nälkävuosista. Lopulta kyläläisten on pakko lähettää Nikolas asumaan äreän vanhan puusepän Iisakin luo. Erakoitunut Iisakki inhoaa lapsia, eikä anna Nikolaksen jatkaa joululahjojen tekemistä. Vähitellen Nikolas onnistuu kuitenkin voittamaan Iisakin luottamuksen. He ryhtyvät yhdessä vaalimaan Nikolaksen aloittamaa joululahjaperinnettä. Kun kaikki on taas parhain päin, joutuu ikääntynyt Iisakki jättämään Nikolaksen ja muuttamaan pois. Joululahjojen jakamisen perinne on jälleen vaarassa. Onneksi Nikolas lopulta löytää ratkaisun, josta on joka joulu iloa meille kaikille vielä tänäkin päivänä.
Gustavsson Minna Hannu-Pekka Björkman Kari Fantasia Perhe Antti Haapkylä Draama Mikko Juha Otto Tuisku Väänänen Leppilampi Suomi Wuolijoki Kouki
Leffatrailerit
239
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Lentopallofaktaa
http://www.vihreasastamala.fi http://www.valepa.fi http://www.vammalanlukio.fi http://www.sastamala.fi http://www.vihreasastamala.fi http://www.valepa.fi http://www.vammalanlukio.fi http://www.sastamala.fi
lukio sastamala vammalan ranking suomi finland valepa lentopallo volleyball tyrvää vammala world
Urheilu & kuntoilu
85
2009-09-22
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Erottamattomat
Taru (Tiina Lymi) elää ratsutilalla harmonista elämää miehensä Harrin (Jorma Tommila) ja tytärpuolensa Ninnin (Kaneli Johansson) kanssa. Kaikki muuttuu, kun Ninni loukkaantuu hevosonnettomuudessa. Kymmenen vuotta sitten Ruotsiin lähtenyt Ninnin biologinen äiti Eve (Minna Haapkylä) kutsutaan paikalle Tarun pyynnöstä. Even pikaiseksi kuviteltu käynti muuttuu pidemmäksi vierailuksi, kun Eve tajuaa, että hän haluaa menetetyt kymmenen vuotta elämästään takaisin. Esiin nousee syyllisyyttä ja muistoja - rakkautta, vihaa ja tarvitsevuutta. Kaikki minkä Taru luuli olevan ehjää ja hallinnassa, kyseenalaistuu. Kymmenen vuotta puhumattomana olleet asiat vaativat selvittämistä.
Tiina Kaneli Suomi Hanna Haapkylä Jorma Draama Maylett Minna Johansson Finnish Foundation Tommila Lymi
Leffatrailerit
170
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Täällä Pohjantähden alla II
Vapauduttuaan vankileiriltä, Akseli Koskela vetäytyy syrjään kaikesta, keskittyy torppansa viljelemiseen ja tekee katkeraa tiliä menneisyytensä haamujen kanssa. Itseään säästämättä hän tekee työtä lastensa tulevaisuuden eteen ja hänen vaimonsa Elina yrittää keventää miehen raskasta taakkaa, jaksaen katkeamatta miehensä rinnalla. Kun vihdoin koittaa päivä, jolloin Akseli saa lunastaa torpan maat omakseen, hän kuvittelee kaiken kääntyvän lopultakin hyväksi, mutta kohtalo on päättänyt toisin. Syttyy talvisota. Neuvostoliitto yrittää vallata Suomen. Kansalaissodan kahtia repimä kansa seisoo kuitenkin nyt yhtenä rintamana vihollista vastassa ja mahdoton tapahtuu. Ylivoimainen vihollinen torjutaan, mutta hinta on maalle kallis, samoin Akselille. Hänen kaksi nuorinta poikaansa kaatuu sodassa ja kolmas poika päättää Akselin järkytykseksi lähteä kotitilan viljelemisen sijasta sotilasuralle. Akselin pahat aavistukset toteutuvat ja vanhin poikakin kuolee rintamalla, aivan jatkosodan viimeisinä hetkinä. Maa säilyttää itsenäisyytensä, niin myös Akseli, joka on nyt itsellinen talollinen, mutta onko tuo kaikki ollut sen arvoista? Akselin omin sanoin: ”Mitä varten kaikki jos mitään ei jää jäljelle? Mitä varten koko Koskela, isän ensimmäisestä lapionpistosta saakka, koko elämän kestänyt rehkiminen ja sitten vaan tyhjää…” Täällä Pohjantähden alla on realistinen ja syvästi humaani tarina niistä suunnattomista ja epäinhimillisistä uhrauksista joita pienet ihmiset ja tavalliset perheet joutuvat tekemään, hiekanmurusina historian rattaissa.
Risto Ville Hannu-Pekka Martti Koivula Luusuaniemi Salmi Koivusalo Sota Björkman Draama Antti Suomi Virtanen Suosalo Ilkka Timo
Leffatrailerit
5
2010-07-06
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Lieksa!
Elokuva seuraa Koppeloiden suvun muuttomatkaa unelmiensa Lieksaan. Sukutarinan mukaan Koppeloiden esiäiti oli Venäjän viimeisen tsaarin rakastajatar. Vallankumous ajoi räätälisuvun pakomatkalle Suomeen ja Suomesta kansalaissodan aattona Keski-Eurooppaan. 70-luvulla he palasivat Suomeen puolirikollisiksi vaeltajiksi rapautuneena. Muutaman rauhallisen vuosikymmenen jälkeen nämä "Romanovien jälkeläiset" ovat kohtalon oikusta taas tien päällä. Mutta pääsevätkö he koskaan Lieksaan? Elokuva antaa vastaukset kyyneleet silmiin nostattavalla huumorilla.
Elina Tuomas Knihtilä Uusitalo Jenni Lehtikari Palo Komedia Heikki Lotta Tatu Markku Kaarina Siivonen Toni Turunen Samuli Kinnunen Wahlström Suomi Banerjee Draama Valtonen Vauramo Franzen Puntti Peter Pölönen Sanna-Kaisa
Leffatrailerit
252
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Skavabölen pojat
Skavabölen pojat kertoo elämänpituisesta verivalasta kahden veljeksen, Rupertin ja Evertin (Lauri Tilkanen & Iiro Panula sekä Ilmari Järvenpää & Onni Tommila) välillä. Elokuva on traaginen, mutta lämminhenkinen tarina perheen hajoamisesta 70- ja 80-lukujen Suomessa, ja se pohjautuu Antti Raivion samannimiseen menestysnäytelmään. Elokuvan ohjaa Zaida Bergroth, joka on aikaisemmin ohjannut mm. palkitut lyhytelokuvat Heavy Metal (2006) ja Lasileuka (2004). Skavabölen pojat on Bergrothin esikoisohjaus pitkän elokuvan saralla.
Suosalo Bergroth Panula Leea Lauri Iiro Suomi Draama Zaida Klemola Martti Tilkanen
Leffatrailerit
166
2009-05-05
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Haarautuvan rakkauden talo
Perheterapeutti Juhani Helin, 35 (Hannu-Pekka Björkman), ja yritysvalmentaja Tuula Helin, 34, (Elina Knihtilä) päättävät erota sulassa sovussa ja muuttaa asuntonsa myytyään eri osoitteisiin. Mutta kun Tuula kutsuu taloon syrjähypyn, Marcon (Ilkka Villi), päättää Juhani kostaa sen palkkaamalla stripparin, Ninan (Anna Easteden), näyttelemään uutta tyttöystävää ja savustamaan Tuulan pihalle. Seuraa tapahtumaketju, joka paljastaa rakkauden ja vihan vitsaukset. Juhani ja Tuula punovat mitä mielikuvituksellisempia, koomisempia ja kamalampia tapoja loukata ja syyllistää toisiaan avioliittonsa aikaisista virheistä ja vääryyksistä.
Kaurismäki Films Marianna Eronen Tommi Kati Komedia Outinen Väänänen Mika Knihtilä Elina Hannu-Pekka Björklund Antti Björkman Kari Reini Suomi Draama Irina
Leffatrailerit
219
2009-03-17
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Niko - Lentäjän poika
Anima Vitaen ja Cinemakerin tuottama koko perheen elokuva kertoo poropoika Nikosta, joka uskoo isänsä olevan yksi joulupukin kuuluisista lentävistä poroista. Isäänsä Niko ei ole koskaan tavannut, mutta haaveilee yhtä kaikki lentämään oppimisesta. Palatessaan omista salaisista lentoharjoituksistaan Niko johdattaa vahingossa kaikkien pelkäämän Mustan Suden kotilaumansa kimppuun. Niko lähtee vaaralliselle matkalle halki Lapin erämaan etsiäkseen oikean isänsä ja tullakseen tämän kaltaiseksi lentäjäsankariksi. Tähän mennessä mittavimmassa suomalaisessa elokuvahankkeessa Niko – Lentäjän poika on mukana myös tunnettuja eurooppalaisia tuotantoyhtiöitä kuten A. Film (Asterix ja Viikingit, Ruma ankanpoikanen ja minä) Tanskasta, Magma Films Irlannista sekä saksalainen Ulysses GmbH. Elokuvan budjetti on yli 6 miljoonaa euroa. Elokuvan tuotanto on parhaillaan käynnissä ja ensi-illassa se nähdään 2008.
Animaatio Seikkailu Juha Vesa Mustakallio Kari Minttu Juusonen Hegner Vierikko Michael Veijonen Suomi
Leffatrailerit
311
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Tali-Ihantala
Tali-Ihantala 1944 on tiukasti tositapahtumiin perustuva episodielokuva Suomen itsenäisyyden pelastaneesta torjuntavoitosta, jolloin Suomen kohtalo oli yksistään sotilaidemme käsissä. Koko Pohjolan suurimpaan taisteluun osallistui yhteensä 150 000 venäläistä ja 50 000 Suomalaista sotilasta. Menetykset ja tappiot olivat musertavia linjan molemmin puolin. Elokuvassa kerrotaan episodein yksittäisistä miehistä ja yksiköistä taistelussa, joka siitä selvitäkseen vaati paitsi onnea myös kestämään epäinhimillistä kovuutta ja raakuutta. Vain harvat selvisivät hengissä ja heistä vielä harvempi on edelleen elossa. Tämä on tarina heistä kaikista, jotka puolustivat maatamme.
Draama Sariola Ilkka Ketonen Åke Ruubel Villi Pete Film-Productions Aleksi Suomi Toiminta Kirjavainen Kari Pirkka-Pekka Petelius Asko Lattu Tarmo Sakari Sarkola Sota Lindman
Leffatrailerit
204
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Katastrofin aineksia
Ohjaaja John Webster vakuuttaa vaimonsa ja kaksi pientä lastaan siitä, että koko perheen on syytä ryhtyä öljydieetille luopumatta kuitenkaan keskiluokkaisesta elämäntyylistään. Katastrofin ainekset syntyvät kaikista jokapäiväisistä asioista jotka joko jätämme tekemättä tai jotka meidän on pakko tehdä. Dokumentiksi kuvatun öljyttömän vuotensa aikana Websterit huomaavat kyseenalaistavansa arvonsa ja panevansa koetukselle tahdonvoimansa ja lopulta myös onnensa.
Magic Dokumentti Webster ApS John Suomi
Leffatrailerit
126
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Colorado Avenue
Kirjailija Lars Sundin Pohjanmaa-eepokset ”Colorado Avenue” (1991) ja "Puodinpitäjän poika" (1997) ovat huikeita kertomuksia. Niissä peilautuu kuvitteellisen Siklaxin kylän ja kyläyhteisön kautta Pohjanmaan historia Amerikkaan muuttajien ajoista pirtun salakuljettajiin ja kieltolakiin. Claes Olssonin ohjaama Colorado Avenue seuraa Hanna Östmanin (Birthe Wingren) ja hänen poikansa Oton (Peter Kanerva) elämänkulkua. Pikkutyttönä Hanna joutuu äitinsä (Ylva Ekblad) kanssa jättämään kotinsa Rödskäretillä, kun hänen isänsä hukkuu merellä. Hannasta tulee Smedsin talon pikkupiika. Hän säästää rahaa Amerikan matkaan, ja vuonna 1893 hän matkustaa USA:han 18-vuotiaana - vakaana päätöksenään ansaita omaisuuksia suuressa lännessä. Kymmenen vuoden kuluttua Hanna palaa kahden lapsensa kanssa kotikyläänsä Siklaxiin, Pohjanmaalle. Tästä saa alkunsa elokuvan tarina. Amerikan dollareilla Hanna ostaa kivisen pellon ja rakentaa sille maalaiskaupan. Puodista tulee vähitellen kylän keskus, ja kyläläiset alkavat arvostaa uutteraa "Dollari-Hannaa". Itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen, kieltolain astuttua voimaan 1919, Hannan poika Otto aloittaa uransa yrittäjänä. Ja pian hänestä tulee viinan salakuljettajien "kanisterikuningas". Dollari-Hanna kokee joutuvansa poikansa vuoksi taas häpeään. Hän ei voi antaa anteeksi Otolle sitä, että tämä valitsi rikoksen tien. Muita tapahtumien kannalta keskeisiä henkilöitä ovat kunnanjohtaja Johannes Smeds (Nicke Lignell) ja hänen poikansa Erik (André Wickström) sekä Gustav (Guy Rosenholm), Oton apuri Dåhli-Johan (Pekka Strang) ja lääninetsivä Hoxell (Peter Snickars), joka kuumeisesti yrittää saada Oton satimeen salakuljetuksesta. Tapahtumapaikaksi Colorado Avenuessa kiinnittyy tarinan, kuvausympäristön ja omaperäisen suomenruotsin kautta Uusikaarlepyyn ja Vaasan seutu. Siklax-nimistä kylää ei kuitenkaan ole koskaan ollut; se on pohjalaisen rannikkoseudun historiallinen taikapiiri, yhtä aikaa mikä tahansa eikä mikään.
Olsson Leila Peter Lyytikäinen Birthe Nicke Lignell Claes Strang Suomi Irina Wingren Pekka Kanerva Björklund Draama
Leffatrailerit
108
2008-10-29
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Kuulustelu
Helsinki syyskuu vuonna 1942. Nuori nainen on saanut kutsun saapua poliisin kuultavaksi. Hän pelkää joutuvansa ansaan. Hän on täydellistä suomenkieltä puhuva Neuvosto-desantti, joka on varomattomuuttaan jättänyt vakoiluradionsa pesulaan säilytettäksi. Päämajan valvontatoimisto on kiinnostunut naisesta, samoin Valpo. Kykenevä, mutta nuori ja melko agressiivinen kuulustelija Otto Kumenius ei saa otetta hänestä. Nainen väittää olevansa Elina Sigrid Hämäläinen. Radion löytyminen perustuu hänestä väärinkäsitykseen. Kumenius käy valvontatoimiston johtajan Paavo Kastarin puheilla ja toteaa, että vaikka nainen päivänselvästi on vakoilija, Kumenius ei halua jatkaa. Kastari panee kapteeni Suomisen asialle. Pitkän kuulustelun aikana naisellekin selviää, että Suominen on tietoinen hänen todellisesta nimestään. Hän on oikealta nimeltään Kerttu Nuorteva, Suomesta aikanaan karkoitetun Santeri Nuortevan Yhdysvalloissa syntynyt tytär. Paljon muuta ei Kerttu halua myöntää. Vähitellen Paavo Kastari ottaa ohjakset käsiinsä ja saa Kerttu Nuortevan pehmenemään...
Jörn Hannu-Pekka Lauri Donner Björkman Draama Suomi Pertti Sveholm Minna Nurkse Haapkylä
Leffatrailerit
40
2009-11-10
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Täällä Pohjantähden alla
Täällä Pohjantähden alla perustuu Väinö Linnan samannimiseen romaanitrilogiaan, joka on yksi suomalaisen kirjallisuuden tärkeimmistä teoksista. Tarina herättää henkiin värikkään ja väkevän aikakauden maailmanhistoriassa 1800-luvun lopulta, 1950-luvulle. Sen tarkkanäköinen ihmiskohtaloiden kuvaus on riipaisevan koskettavaa ja syvästi inhimillistä. Täällä Pohjantähden alla on realistinen ja syvästi humaani tarina niistä suunnattomista ja epäinhimillisistä uhrauksista joita pienet ihmiset ja tavalliset perheet joutuvat tekemään, hiekanmurusina historian rattaissa.
Nousiainen Ritva Vera Koivula Järnefelt Kiiskinen Heikki Jalonen Koivusalo Jonna Draama Tuorila Ilkka Timo Suomi Björkman Romantiikka Risto Hannu-Pekka
Leffatrailerit
144
2009-11-10
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Rautaa rajan taa
Elokuva kertoo humoristisesti ohjaaja Kalle Kujalan tutustumisesta tuohon pieneen alakulttuuriin nimeltä metallimusiikki. Kalle etsii häpeilemättä vastauksia kysymyksiin "onko mörinä ja pitkä tukka oleellista metallimusiikissa" tai "onko oikein, että Suomen valtio tukee suomalaisen musiikin vientiä yhden ministerin vuosipalkan verran?" Tuottajan maksuhaluttomuudesta huolimatta ohjaaja matkaa kameramies ja äänittäjä mukanaan Malmilta Amsterdamin ihmeen punaisille kaduille asti, siirtyen rahat hankkineena aina New Yorkiin saakka bändien kintereillä. Ettei dokumentti jäisi pelkästään bändien itkemiseksi tukirahojen pienuudesta, annamme suunvuoron poliittisille päättäjillemme, joiden kanta tiivistyy hienosti lauseeseen “Kunhan tulee jotain vietävää, niin voi jatkossa jonkin verran rahaakin tulla lisää” (elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen) Jopa Kallen tasoinen journalisti tajuaa, että metallimusiikissa piilee aikamoinen bisnes, jonka me voimme helposti mokata tällaisella ahdasmielisellä asenteella. Tämän vuoksi onkin syytä kyseenalaistaa röyhkeilemättä mikä tekee oopperasta metallimusiikkia 383 kertaa tärkeämmän kulttuurituotteen Suomelle. Elokuvassa tavataan niin Nightwishit, Amorphikset kuin kolme ihmeen taitavaa sellon soittajaa, Sonata Arctican, Diablon sekä nousevan metallihöyryn nimeltä Dauntless.
Suomi Kalle Kujala Dokumentti
Leffatrailerit
266
2010-02-27
  • Tällä hetkellä 3/5 tähteä. .

Tilaa Bubblaren uutiskirje , saat tietoa uusista hauskoista videoista suoraan sähköpostiisi

sähköposti