Talvipäivän Chorizo-kanapata


Pakko kai se on myöntää, että talvi sieltä on tulossa. Ulkona on jäätävän kylmä. Eihän siellä oikeasti ole kuin muutama aste pakkasta, mutta leudon tai jopa lämpöisen syksyn jälkeen pikku pakkanen tuntuu hyytävälle. Lisääntyvä pimeys tuo ankeutta tähän lumettomaan tai vähä lumiseen kylmyyteen. Masentaa. Väsyttää. Tekisi mieli alkaa leikkiä karhua ja hautautua peiton alle täksi pimeäksi vuoden ajaksi.
Koska energiatasot ovat viime päivinä olleet lähellä nollaa, on meillä menty ruuanlaiton ja kaiken muunkin suhteen minimillä. Tehdään pakolliset. Onneksi kuitenkin vähällä vaivalla saa ihan maistuvaa ja lämmittävää ruokaa. Tämä Chorizo-kanapata sopikin kuin nenä päähän kylmään ja pimeään iltaan. Alkuperäinen resepti löytyi Reseptitaivaasta.
Talvipäivän Chorizo-kanapata300g chorizo-makkaraa4kpl broilerin rintafilettä2 punasipulia4-6 valkosipulinkynttä1 sitruunan mehu1tlk valkoisia papuja (tai kikherneitä)400g tomaattimurskaa1nippu timjamia1nippu persiljaasuolaapippuriaoliiviöljyä
Asettele broilerinrinnat  uunivuokaan ja kaada päälle oliiviöljyä. Kuutioi chorizo-makkara sopivan kokoisiksi paloiksi erilliseen kulhoon. Kaada pavuista liemet pois ja laita makkaran joukkoon kulhoon. Kuori ja silppua punasipulit ja murskaa valkosipuli. Sekoita sipulit ja tomaattimurska kulhoon. Purista sitruunamehu sekaan.

Lue koko postaus tästä