Tärkeät tylsät hetket

”Mulla ei ooo mitään tekemistä!”. 
Niin, tämä lienee tuttu lause jokaiselle vanhemmalle? Meillä sitä ainakin heitellään ilmoille ihan päivittäin – mutta eipä hätää! Lukaisin nimittäin pari viikkoa sitten artikkelin jossa väitettiin, että lapsen on sillointällöin täysin ok rypeä tylsyydessä – jopa suotavaa! Tuon artikkelin lukaistuani, olemme H:n kanssa tarkoituksellisesti tutkailleet tätä asiaa ja tehneet havaintoja sen tiimoilta. Ja kyllä muuten on totisinta totta se, että kun sateisena sunnuntai-aamuna vanhemmat haluaisivat vaan kölliä peittojen alla tai syödä pitkän kaavan mukaista aamiaista, ryhtyy meidän kultakolmikko keksimään toinen toistaan hilpeämpiä leikkejä. 
Viime viikonloppuna keksivät sellaisenkin, jossa 1 esitti aina joulupukkia ja 2 odotti sohvalla lahjuksia. Sohvalla olevat sulkivat silmänsä ja sillä välin joulupukki toi olohuoneen lattialle laitettuun pahvilaatikkoon jokaiselle jotain jännää. Sitten joulupukki juoksi talon toiseen päähän ja huusi ”Saa herätä!”. Voi kuinka onnellista se olikaan, kun laatikon luokse riennettiin ja sen uumenista paljastui toinen toistaan hauskempia (vanhoja) juttuja! Ja tätä leikkiä tosiaan jaksoivat piiiitkäään