Täydet viisi tähteä Stellan lastenhoitopalvelulle!

YHTEISTYÖSSÄ: STELLA 
Jos aivan rehellisiä ollaan, niin kyllähän tämä pikkulapsiaika ilman lastenhoitoapua on hieman raskas parisuhteelle. Iltaisin ollaan molemmat väsyneitä (etenkin kun herätys pienimmän toimesta on viideltä), joten keskustelut pyörivät hyvin arkisella tasolla – tai totta puhuen nautimme molemmat ihan vaan hiljaisuudesta. Sitten nukkumaan ja aamulla sama rumba alusta. Olemme viettäneet yhdessä lapsivapaata aikaa Lukan syntymän jälkeen ehkä noin kuusi tuntia, parissa eri pätkässä. Ja Luka täyttää ensi viikolla kaksi. 
Kun viisi tuntia lapsivapaata saimme
Viime viikon lauantai jää siis todellakin meidän historiankirjoihin. Saimme Stellan tarjoamana viideksi tunniksi meille kotiin lastenhoitajan! Toki tuntikin jo aikaa ilman lapsia on ihmeellistä, mutta viisi tuntia tarkoittaa jo, että saamme hetkeksi oikeasti karistaa vastuun harteiltamme ja olla pienen ajan välittämättä siitä, moneltako pitää lähteä takaisin, jotta ehdimme. Mikä ihana vapaus!
Stella on vuonna 2014 perustettu kotipalveluja tarjoava suomalainen yritys. Heiltä saa apua lastenhoitoon, kotisiivoukseen, kotihoitoon tai vaikka sairaan lapsen hoitamiseen. Kaikkeen tärkeään siis. Luin itseasiassa juuri artikkelin iäkkäämmästä

Lue koko postaus tästä