The Body Shop joulukalenterin luukut 1-6

Viimein päästään käsiksi The Body Shopin Ultimate joulukalenterin ensimmäiseen kuuteen luukkuun. Otan pientä stressiä pitkästä aikaa blogista, kun tuntuu että on vaikka sun mitä kuvattavaa ja esiteltävää, mutta synkkyys ja inspiraationpuute meinaa pistää laiskaksi kuvaamisen suhteen. Sain kuitenkin kuvat hyvissä ajoin näistä kuudesta ensimmäisestä luukusta ja yritän jakaa loputkin ihan hyvissä ajoin. Ja arvatkaas mitä, pitkästä aikaa piti ottaa kuvat keinovalossa, yäh..

British Rose suihkugeeliMinisuihkugeeli mun yhdessä suosikkituoksussaan. Nämä suihkugeelit ovat kyllä tervetulleita ihan pienessäkin koossa, sillä näitä menee aivan jatkuvasti, ja pieni koko on näpäkkä mukaan otettavaksi reissuun. Toivottavasti kalenterista ilmestyy myös jouluisia tuoksuja. Mulla on nimittäin tällä hetkellä käytössä viime vuoden kalenterista saatu Spiced apple suihkugeeli, mikä on aivan ihana.

Pupunkorva hiuspantaSiis tämä oli aika söpö ylläri, enpä ole ennen käyttänyt meikispesussa ja meikatessa minkäänmoista hiuspantaa. Enpä kyllä ole tämänkään jälkeen, mutta voisihan sitä yrittää kokeilla, sillä esimerkiksi kasvoja pestessä tielle tulevat hiushaivenet ovat todella ärsyttäviä.

Vitamin E kosteusvoideHallelujah. Mun vakio

Lue koko postaus tästä