Todella hyvää ruokaa lapsille, siis lastenruokaa

Kaupallinen yhteistyö: Semper
Jokin aika sitten kirjoitin siitä, miten monesti nappaamme kuopukselle soseaterian mukaan, kun lähdemme reissuun tai ravintolaan. Tahdoin vielä palata asiaan ja avata sitä, minkä takia soseruoat ovat oikein toimivia vielä reilu puolitoistavuotiaallemme. Kotona niitä ei juurikaan tule enää käytettyä (paitsi, jos me muut mässäilemme roskaruoalla), mutta ulkona ruokaillessa kyllä. 
”Jotkut kutsuvat sitä lastenruoaksi. Me kutsumme sitä yksinkertaisesti todella hyväksi ruoaksi. Lapsille.” – Semper
Koska S syö täysin tavallisia kotiruokia haluan myös soseiden mukailevan niitä. Terveelliset, oikein suhteutetut ainesosat ilman lisäaineita ovatkin hyvin tärkeä asia ateriaa valitessa. Tottakai ensivaikutelman tekee purkin ulkonäkö, tahdon sen olevan selkeä ja helposti tulkittavissa. Sisällysluettelon tulee olla ilman ylimääräisiä e-koodeja tai valtavia sanahirviöitä. Perusainekset riittävät – tai pikemminkin ovat edellytys. Ruoka on parhaimmillaan, kun se muistuttaa mahdollisimman paljon jokapäiväistä arkiruokaa ja Semper on onnistunut tässä täysin.
Kun ensi kertaa avasin Semperin ruokapurkin, nenääni pelmahti tavallisen kotiruoan tuoksu. Ei sekasotkuista hajua, vaan selkeitä, tuttuja tuoksuja, ei aromivahventeita. Ruoan väri

Lue koko postaus tästä