Tukholman ostokset

Tämä postaus meinasi jäädä minulta loppujen lopuksi kokonaan tekemättä, vaikka siitä niin kovasti puhuinkin kahden postauksen verran. Vihaan nimitäin yli kaiken kuvata vaatteita niin etteivät ne ole päällä ja oon ymmärtänyt etten oo ainoa, hhe. Tokihan ne voisi kaikki kuvata päällä eri asujen yhteydessä, mutta sitten tämän postauksen julkaisussa olisi saattanut kestää ihan älyttömän kauan, vaikka jokainen näistä kolmesta vaatekappaleesta onkin jo lyötynyt mun yltä, hhe. Ei pidä kuitenkaan ottaa liian vakavasti tätä kuvien ottoa, muuten tämä homma muuttuu oikeesti todella tylsäksi ja pakko myöntää että ihan hyvin nämä onnistui. Tsekataanpa nyt kuitenkin, mitä sieltä reissulta nyt löytyi!

Cubukselta josta en ole koskaan löytänyt alusvaatteita ja bikineitä kummempaa, lähti tällä kertaa kaksi vaatekappaletta mukaan. Tämä asteekkikuviollinen neuletakki oli rakkautta ensisilmäyksellä, mutta sain hetken jos toisenkin peilailla tätä peilistä ennen ostopäätöstä samalla kun mies paini farkkuparin kanssa toisessa kopissa.

Mahdollisesti seuraavassa asupostauksessa saatatte nähdä pienen vilauksen takin alta tästä kaunokaisesta. Vaikka armeijan vihreä

Lue koko postaus tästä

JAA
Edellinen artikkeliKoti
Seuraava artikkeli#TUULIKINPÄIVÄNPULLAT