UHMA!


Katsoin kerran kellosta. Olimme olleet kotona neljä minuuttia ja siihen olisi sisältynyt kolmet raivarit. Jollain on uhmaikä. Tahtoikä. Se-todella-rasittava-vaihe-elämässä. Vanhemmille ainakin. 
Mistä puusta tämä omena putosi? 
Olemme monesti miettineet, mistä ihmeestä Luka on saanut geeninsä. Minä ja mies kun ollaan kuitenkin suhteellisen rauhallisia. Ei meitä ainakaan räiskyviksi ja rämäpäisiksi voi mitenkään kuvailla. Lukaa sen sijaan voi. Ja määrätietoiseksi ja itsepäiseksi. Ihan erilainen uhmaaja, kuin veljensä. Aina sitä kompastuu siihen, että jotenkin olettaa toisen lapsen kulkevan samoja polkuja, kuin ensimmäinen – vaan harvemmin se kai niin menee. Luka tekee kaiken sen, mitä Nopsu ei koskaan olisi uskaltanut. Kiipeää pöydälle, avaa jääkaapin ja ottaa syömistä, kaataa kaurahiutaleet lattialle, pesee omatoimisesti vessaharjalla vessaa (seiniä ja lattioita), piirtää pöytään… lista on pitkä! 
On siis selvä, että Lukaa myös joutuu aika usein kieltämään. Lisäksi hän on melko fyysinen eli olemme kaikki, etenkin minä ja Nooa, saaneet osaksemme aika kovakouraista raapimista sekä puremista. Minulle taisi jäädä pysyvästi arpi poskeen

Lue koko postaus tästä