Uskallatko kertoa, jos mielesi on sairastunut?


Kaveri kirjoittaa Facebookiin hypänneensä trampan ohi ja jalka on paketissa viisi viikkoa. Alle satelee pahoitteluja, tsemppiä, pikaista paranemista ja muita empaattisia toivotuksia. Toinen tuttu kertoo olevansa kevään aikana neljättä kertaa poskiontelon tulehduksessa. Tsemppitoivotuksia, veikkauksia tulehduskierteen syystä, luonnollisia hoitokeinoja, piristäviä hymiöitä. 
Monestiko olet törmännyt kaverisi kertovan avoimesti mielenterveyden haasteista? Mielen sairauksista. Työuupumus – se on vielä suhteellisen helppo kertoa. Olet siis ahkera työntekijä ja hoidat hommasi liiankin tunnollisesti. It’s ok. Nyt iisimpää vaihdetta kehiin ja lepoa. Synnytyksen jälkeinen masennus – tuollaisenkin näkee välillä kerrottavan. Aika usein sitten, kun lapsi on jo leikki-ikäinen. Kun tapahtuneesta on jo turvallisen verran aikaa. Jep, olit uusi äiti, hormonit pistivät kropan sekaisin, tavallinen juttu. Myötätuntoa ja ymmärrystä. 
Entä jos siirrytään hieman vaikeampiin aiheisiin. Syömishäiriö – monestiko olet nähnyt jonkun puhuvan avoimesti aiheesta, etenkin silloin, kun se on juuri ajankohtainen? Ahdistuneisuushäiriö? Masennus? Kaksisuuntainen mielialahäiriö? 
Mielen sairaudet ovat edelleen tabu 
Miksi psyykkisistä sairauksista on edelleen niin vaikea puhua? Uskon, että pääasiallinen syy

Lue koko postaus tästä