Uuden vuoden ei-lupaukset

Päälle parikymppisenä tein aina uuden vuoden lupauksia, uskoen että tammikuu oli aina uuden elämän alku tai kuin jokaisen viikon uusi maanantai. Päällimmäisenä oli laihdutuslupaukset, joita varsinkaan en enää tajua ollenkaan, etenkään nuoruuden kuvia katsellessa, miksi hieman silloin päälle 50kg olisi pitänyt laihduttaa. 
Hiljakseen kuitenkin aloin huomata ikääntyessä, ettei mitkään pakotetut lupaukset pidä koskaan ja muutuin lupausten suhteen skeptiseksi ja päätin etten koskaan lupaa itselleni mitään sen kummempaa, sillä lupaukset ovat vain askelia itsepetoksen tiellä. 

Oikeastaan näitä itselleen lupauksia siivittää vielä sellainen hassu seikka, suorastaan merkillinen uskomus välillisesti yläastekamuni Upsun myötä, joka juostessa myöhään kouluun napsi suuhunsa samalla keitettyjä kananmunia, jonka kanssa join ensimmäiset hönöt neljän lonkeron voimin ja joka innoitti Kurt Vonnegutin kirjojen maailmaan, etenkin kova juttu oli kirja ”Hui hai ja jäähyväiset yksinäisyydelle”, kirja jossa Vonnegut oman kertoman mukaan miltei omaelämänkerrallisesti kirjoittaa miten todellisuus voi olla mielettömyyttä ja mielettömyys todellisuutta. Kohtalokkaat maailman ongelmat, ihmisen omat pienet probleemat ja kaikki mahdollinen siltä

Lue koko postaus tästä