Valon ja valveillaolon vuodenaika

Kesäisin voisin olla yöeläin. Olen puhunut paljon kesäöistä ja siitä, kuinka rakastan niitä. Keskikesällä en haluaisi mennä illalla nukkumaan, vaan olla ulkona ja kokea yön jokaisen hetken, auringonlaskusta aamunkoittoon – nähdä kuinka taivaankannen värit vaihtuvat, valo hiipuu ja taas voimistuu, tuntea yöilman raikkaan kosteuden ja kuunnella yölaulajalintujen loputtomana soivaa konserttia. Vuoden lyhimpien öiden tunnelma vetoaa minuun.


Keskikesän valoisat, sinisenhämyisät yöt tuovat tullessaan tietyn levottomuuden tunteen, ihmeellisen vimman heittäytyä kokemaan jokainen hetki nopeasti ohi kiitävästä kasvun ja uuden elämän vuodenajasta luonnossa. Se kiskoo retkeilemään öisin, valvomaan kasteisia polkuja kulkien aina aamun sarastukseen. Valvo, seikkaile, elä mukana kuohuvassa, väkevässä, kaiken läpi virtaavassa kesässä!



Kesäöitä on kuitenkin liian vähän. Ne virtaavat ohi, hupenevat nopeasti, eikä yhteiskunnan päiväpainotteisen vuorokausirytmin vaatimuksien tahdissa elävä ihminen pysty antamaan niille niin paljon huomiota kuin haluaisi. Kun kuuman kesäpäivän jälkeen aurinko painuu mailleen maalaten taivaan liekehtivin värein, ja ilmaan hiipii yön viileä kosteus, on sääli, että pitäisi mennä nukkumaan.

Tänäkin kesänä

Lue koko postaus tästä