Veikeät untuvikot

Keskikesä on untuvikkojen aikaa. Maasto suorastaan vilisee lintujen poikasia. Lintuharrastaja saa kivaa lisähaastetta keskenkasvuisten siivekkäiden määrittämisestä, ja poikasten mekastus täyttää äänimaisemassa sen tyhjyyden, joka syntyy aina laululintujen kevätkesän aktiivisen laulukauden päätyttyä. Tosin juuri nyt meillä päin muutama mustarastas ja edellisen yön lähimetsäretkeni perusteella myös ainakin yksi laulurastas on alkanut laulaa uudestaan, joten enää ei muutenkaan ole niin hiljaista – rastaat ilmeisesti virittelevät seuraavaa pesintää.

Kesäkuun lopulla, kun seikkailimme Lohjalla toveri Naakkulin tupaantuliaisten myötä, kävimme Porlan kalankasvatusaltailla katsomassa vesilintuja. Hauskimpia olivat tietysti nokikanat, joiden poikaset ovat kauhean rumia ja emolinnut puolestaan ärhäkkäitä ja äänekkäitä kuin mitkä. Söpöin poikue oli varmasti haapanan – pienellä nätillä sorsaäidillä oli liki kymmenen pikkuista palleroista poikasta. Altailla asusteli myös muutama mustakurkku-uikku, enkä oikeastaan muista koskaan ennen nähneeni niitä poikasten kanssa. Tietysti sinisorsia, telkkiä ja tukkasotkiakin näkyi.

Nokikanan untuvikot pyörivät ja kieppuivat ympäriinsä ihan hupsusti ottaessaan ravintoa emon nokasta.
Nokikanojen erikoiset ”puoliräpyläjalat” pystyi näkemään kivasti vedenpinnan läpi!
Nokikanan poikanen on hirveän

Lue koko postaus tästä