Veronpalautustyynyt ja muita rahajuttuja

Istun tässä kynttilän valossa rosea siemaillen. Uudet sohvatyynyt tuntuvat ihanan pehmeiltä. Ne ovat veronpalautustyynyt, jotka kävin ostamassa veronpalautuksesta innostuneena, sillä olen kaipaillut isolle sohvallemme vähän lisää muhkeita tyynyjä. Rehellisyyden nimissä veronpalautusrahat ovat poltelleet tänä vuonna erityisen paljon ja tuntuu jotenkin työläältä pistää niitä säästöön. Syykin on selvä: aiempi älä osta mitään-haaste.

Tuo alkuvuodesta käynnissä ollut haaste on omalla kohdallani ollut tuhoon tuomittu jo alun alkaen, sillä sen vaikutukset ovat olleet ihan päinvastaiset kuin oletin. Minulla meni kulutuksen kanssa paljon paremmin ilman haastetta, jonka myötä olen tuntenut tavallista useammin pakottavaa tarvetta hankkia jotain. Olinhan sallinut itselleni haasteen säännöissä, että pakottavasta tarpeesta voin hankkia jotain. Huomasin kuitenkin kuukausi toisensa perään epäonnistuneeni haasteessa, eikä lopulta enää kelvannut selitykseksi, että “se nyt oli tarpeellista”. Kesän myötä heivasin koko haasteen ja päätin, että ilman sitä on parempi. Kulutin pikaisesti laskien tänä vuonna enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Tässä pätee hyvin se ajatus, että kun

Lue koko postaus tästä