Vertailussa kaksi BB-voidetta

*Saatu ilmaistuote

BB-voiteet ovat monille varma valinta erityisesti kesällä, kun meikkipohjan halutaan olevan mahdollisimman luonnollinen. Itse suosin kesälläkin monesti ihan samanlaista peittävää meikkipohjaa kuin muinakin vuodenaikoina, mutta täksi kesäksi ostin ja sain itselleni testiin kaksi kappaletta BB-voiteita! Mä olen jo vuosien ajan ollut sitä mieltä, etteivät BB-voiteet ole niin sanotusti mun juttuni, sillä ne ovat monesti todella, todella kevyitä enkä saa niillä kasvoilleni kaipaamani peittoa toisin kuin kunnon meikkivoiteen kanssa. BB-voiteiden ideakaan ei tietysti ole luoda täysin peittävää lopputulosta ja monet niistä ennen kaikkea vain tasoittavat kevyesti ihon omaa sävyä. Miten kävi, kun pitkästä aikaa testailin kahta eri BB-voidetta? Muuttuiko mieleni ja ihastuinko näihin?

Joik Organic Skin Perfecting BB-Creamin ostin itselleni loppukeväällä House of Organicilta ja olin tästä aluksi todella, todella innoissani. Olin aiemmin testannut tästä pienen näytteen verran ja BB-voide oli vaikuttanut paljon peittävämmältä kuin aiemmin kokeilemani vastaavat tuotteet. Tuote lupaa kevyttä peittoa sekä mattaista lopputulosta. Voiteen sisältämien öljyjen tulisi

Lue koko postaus tästä