Vierailu hääpaikalla ja cateringin testausta

Mulla oli ihan mahtava äitienpäivä! Sain viettää aikaa äitini ja muun perheen sekä tietenkin Visan kanssa. Sää helli ja me käytiin hääpaikalla!!



Villa Åkerblomissa on joka kevät äitienpäivälounas, joka on esimerkiksi tarkoitettu juurikin hääpareille, jotka pääsevät lounaalla testailemaan vähän paikan cateringia Merirosvot Juhlapalvelua. Tämä oli ihan ehdoton, että tälle lounaalle on päästävä ja meidän pitikin mennä jo vuosi sitten äitienpäivänä tuonne, mutta meille tuli juuri samana viikonloppuna meidän koiranpentu Luna, joten piti jättää väliin. Tänä vuonna oli siis uusi yritys ja kutsuimme minun perheeni lounastamaan kanssamme, kun Visan vanhemmat lähtivät mökille säästä ja pitkästä viikonlopusta nauttimaan.




Ensinnäkin oli upea nähdä Villa Åkerblom kesäisessä asussaan, sillä tähän mennessä olemme paikassa käyneet kahdesti ja molemmilla kerroilla on tietenkin ollut syksy tai talvi ja säkkipimeää. 😀 Vaikka kesä onkin pidemmällä, kuin omissa keväthäissämme luultavasti tulee olemaan, niin sai edes vähän osviittaa, miltähän siellä toivottavasti tulee näyttämään (upealta!). Villa Åkerblomin piha on todella valtava, joten toivotaan,

Lue koko postaus tästä