Viheliäät syyslentsut sekä ilmassa leijaileva koronaviruksen uhka

Terveisiä saikkutuvalta! Meidän jengi ehti elää 2 viikkoa normiarkea, kunnes lauantaina illansuussa pienin ryhtyi valittelemaan kutisevaa kurkkuansa. Sunnuntai-aamuna tilanne olikin sitten jo hyvin selkeä – flunssarundi numero 2 starttasi perheessä. Edellisellä kerralla olin ainoa, joka meistä viidestä väisti taudin mutta tälläkertaa minä ryhdyinkin niiskuttamaan jo toisena. Nyt kun ”on aikaa” niin nyt näköjään valkosolutkaan eivät jaksa taistella ylimääräisiä taudinaiheuttajia vastaan samalla pietetillä kuin aikaisemmin. Toisaalta nyt stressaan tulevasta tosi paljon enemmän ja sekin voi olla syy että tauti pärähtää päälle helpommin. Mene ja tiedä sitten.
Piippis lähti tänäkin aamuna reippaana ja terveenä kouluun, vailla minkäänsortin oirehdintaa. Jälleen kerran on todettava, että Downin oireyhtymä ei meidän perheessä tarkoita yhtä kuin infektioherkin tyypperöinen. Piippis selvisi edelliselläkin kerralla hyvin lievillä oirella, mutta poikkeuskeissejäkin on ja usein kun Pirpanalla lykkää tauti kunnolla päälle, toipuminen ottaa kyllä aikansa. Neidillähän on valkosoluarvot viitearvojen yläpuolella  ja tästä syystä taudin puhkeaminen kestää usein pitkään tai vastaavasti oireet voivat olla

Lue koko postaus tästä