Viikon parhaat hetket


Viime viikolla oli monta hyvää hetkeä, mutta muutama nousi ylitse muiden ja ajattelin ne jakaa myös teidän kanssa.Paras hetki töissä oli lasten kanssa tehty kevätretki metsään.Toki tehdään muutenkin metsäretkiä, mutta nyt suunniteltiin valmiiksi mitä tehdään ja että halutaan mukaan metsästä myös muistoja.Ei meinattu malttaa lähteä pois ollenkaan, niin kivasti leikki sujui!

Yllätykseksi tein appelsiinilohkoja mukaan.Eipä ole appelsiini ennen maistunut näin hyvältä.Mättäällä istuessa kaikki on vaan niin paljon paremmin.Evästauon jälkeen lapset keräsivät mukaan muiston.Ohjeena oli, että muiston pitää löytyä maasta ja mitään ei saa repiä irti.

Kevätretken muistoista tuli tällainen taulu, joka ilahduttaa meitä nyt seinällä loman alkuun asti!Sitten vähän erilainen hetki seuraavaksi.

Olin kauppakierroksella taas lauantaina ja jalassani oli mustat balleriinat.En tiedä miten osuin yhteen kaupan kynnykseen, mutta tämän johdosta toisesta balleriinasta irtosi kokonaan pohja!!!Ei muuta kun jalkaa laahaamalla H&M liikkeeseen.Sieltähän saa baltsuja aina kympillä.Valitsin kuvassa olevat balleriinat itselleni ja mars kassalle.Siinä sitten katsoin puhelimen sovelluksesta, että ihan mahtavaa, minulla on 4€ bonusrahaa

Lue koko postaus tästä