Viikon varrelta 04

En ole hetkeen saanut aikaiseksi sen kummemmin My Dayta
 kuin Viikon varrelta postaustakaan vaikka tarkoituksena oli
kerran viikossa sellainen julkaista.
Elämä on…mutta nyt sain tylsähköstä viikosta huolimatta sen tehtyä.

SUNNUNTAI
Super lämmin aamu, tarkeni t-paidalla lenkkeillä.
Mulla kävi hyvä tuuri toissa viikolla, sillä voitin Instagram-arvonnastaMindfulness-workshopin jossa olin viime sunnuntaille. Olen mindfullnesia opiskellutkin vähän, eli sinänsä se oli tuttua mutta kurssit ja meditaatiot ovat aina tekijänsä näköisiä ja siksi voivat olla hyvinkin erilaisia. Tämä oli ihanasti voimaannuttava kokemus ♥.

MAANANTAI
Mietin miten voisin vähentää hiilareita arjessa ja kokeilin tehdä tälläisiä sydänleipäsiäjoihin laitoin mm. mantelijauhoa, kananmunaa ja juustoraastetta. Hyviä olivat ja turvotus vatsalta on selvästi vähentynyt kun en ole syönyt ollenkaan leipää. 
Tosin kauraleipä on mun lempparia, en siitä kokonaan luovu, kunhan kokeilin näitä.


TIISTAI
Paistelin banaanilettuja joihin lisäsin hamppurouhetta ja kuivattuja mustikoita.Oli kyllä hyviä. Näitä voisi paistella vaikka aamupalaksikin, täyttäviä ja herkullisia.

KESKIVIIKKO
Meidän hääpäivä, keramiikka hääpäivä ♥Tuntuu kuin se oli vasta kun mentiin naimisiin.
Muuten ei sitä juhlistettu kuin vähän herkuttelemalla ,ollaan kohta kaksin reissussa ja voidaan siellä sittenhemmotella toisiamme tarpeen tullen

Lue koko postaus tästä