VIIME AIKOINA

Koko kesän ajan täällä blogin puolella olen ollut hieman hiljaisempi aivan tahtomattani ja varsinkin tässä heinäkuun puolella tämä blogi on jäänyt täysin huomiottani. Kirjoittamisesta ei ole meinannut tulla yhtään mitään ja aina on tullut siirrettyä postauksien julkaisua. Koska musta tosiaan ei ole tämän kesän aikana paljoa täällä kuulunut ajattelin olevan hyvä juttu kertoa teille nyt hieman viime aikojen touhujani ja jakaa teille samalla muutaman viikon takaiset asukuvat, jotka ovat jääneet julkaisematta.

Viime aikoina olen…

…käynyt muutamaan otteeseen Helsingissä ja jälleen huomenna auton nokka osoittaakin kohti kyseistä paikkakuntaa. Helsinki reissut ovat tänä kesänä sisältäneet kuvailua ja shoppailua.

…mennyt vaatteet päällä illalla uimaan ja siitä ajanut kotiin skootterilla läpimärkänä. Voin sanoa, että jos olisin tiennyt kotoa lähtiessäni pulahtaneeni illan aikana uimaan olisin pistänyt päälleni hieman enemmän kuin pyöräilyshortsit ja t-paidan ja mukana olleen farkkutakin.

…nukkunut joka aamu aivan liian myöhään. En tiedä kuinka selviän kun koulut alkavat, juuri ja juuri kerkeän nukkumaan tällä hetkellä kun kouluaikana

Lue koko postaus tästä