Viinien ja kirjojen messut

Viime viikonloppuna Messukeskuksessa järjestettiin Viini ja Ruoka – sekä Kirjamessut, joihin pääsin osallistumaan bloggaajana. Messuilla kerkesinkin vierailla kahtena päivänä. Torstaina päätin jättää Kirjamessut vähemmälle, sillä Kirjamessujen puoli oli täynnä koululaisia. Muutamat näistä koululaisista olivat livahtaneet Viini ja Ruoka-messujen puolelle, muuten siellä oli huomattavasti rauhallisempaa.




Torstaina meille bloggaajille olikin järjestetty Viini-lehden puolesta samppanja-tasting, jossa kyllä myös maisteltiin kuohuviinejä. Tastingin ideana olikin pohtia, että onko kalliimpi aina parempi? Vai voiko halvemmista löytyä jopa parempia? Maistelimme muutamaa samppanjaa, kuivaa ja puolikuivaa, joista kuiva oli ehdottomasti paras mielestäni. Kuitenkin kuiva kuohuviini maistui omaan makuuni paremmin kuin puolikuiva samppanja. Tastingin meille piti Viini-lehden Antti Rinta-Huumo, joka avasi samppanja pullot miekalla. Joskus osasin itsekin sen tehdä, mutta muutamaan vuoteen en ole niitä miekalla availlut, joten kovin luottavaisin mielin en nyt lähtisi yrittämään. Mutta jos joku haluaisi lahjoittaa minulle samppanjapulloja, niin voisin harjoitella. Ja valitettavasti kuohuviinipullot ei käy, sillä niissä on yleensä huomattavasti pienempi paine kuin samppanjapulloissa.

Lue koko postaus tästä

JAA
Edellinen artikkeliBoxycharm Lokakuu
Seuraava artikkeliPikkupomo