Viisi vinkkiä Odenplanille

*Kaupallinen yhteistyö Silja Linen kanssa.

Vielä vähän aikaa sitten Södermalmista tuli Tukholman se paikka, jonne kaikki halusivat mennä. Siellä oli koti elämänjanoiselle kaupunkilaiselle. Minulle Tukholmassa koti on löytynyt Odenplanilta. Pariin vuoteen en ollut päässyt siellä käymään ja paljon olikin muuttunut, mutta jotain vanhoja tuttuja juttujakin löytyi. Kävin yhteistyössä Silja Linen kanssa hakemassa pianon Tukholmasta, juurikin Odenplanilta. Tukholma on ehdottomasti lempikaupunkejani maailmassa ja joka kerta kun sinne palaan, tuntuu kuin tulisin kotiin.



Tukholmaa rakennetaan joka suunnassa, ja Odenplan on ollut myös rakennuksen alla. Alue on ollut pitkään julkisen liikenteen risteyskohta, ja sitä on haluttu vahvistaa entisestään. Julkisen liikenteen risteyskohdan lisäksi Odenplanin kaupunkikulttuuria halutaan vahvistaa. Mielenkiintoista onkin nähdä, millaiseksi alueeksi Odenplan muotoutuu lähivuosien aikana.

Auton jätin parkkiin Hagagatanille ja siitä oli vain muutaman korttelin matka Odenplanin pääkadulle. Tältä kadulta löytyy myös yksi ehdottomista vierailukohteista, varsinkin jos erikoistapahtumia on tulossa. Viininrakastajana Systembolaget on Tukholman reissujen vierailukohde. Aikoinaan sieltä sai ainoastaan silloisen sukunimeni nimistä viiniä,

Lue koko postaus tästä