Vinkki ja Voimauttaminen: Positiivisuus. Kunnioitus. Kuuntelu. Toivo ja arvostus!

Silloin, kun en ole täynnä positiivisuutta, en myöskään kylvä ympärilleni negatiivisuutta. Koska negatiivisuus kerää ympärilleen tuplaten negatiivisuutta. Joskus väkisin hymyilemisen taito ja tilannetaju ovat ehdottomia valtteja, tai happamuus leviää porukassa kuin tuli kuivassa kanervikossa. Tilannetaju, aina ei pidä sanoa mitä ajattelee eikä antaa valtaa ennakkoasenteille. Se on hienotunteisuutta ja sitä maalaisjärkeä. Välttelen negatiivisuutta, se on kuin piru.  Ottaa lopulta haltuunsa koko ihmisen ja kulottaa ympäriltään kaiken. Ajatukset, sanat ja teot. Positiivisella asenteella, ajatuksilla ja teoilla on rukouksen kaltainen voima, se on vastaus rukouksiisi. Kaikella on seurauksensa. 

 Toisten ihmisten satuttaminen ja satutat samalla myös itseäsi. Hyvin syvältä. Draamaa, huutoa, valheellisia argumentteja ja syyttelyjä. Näin koetetaan saada vastapuoli näyttämään draaman avulla inhottavalta ryökäleeltä muiden ihmisten silmissä. Näin valehtelija peittelee huonoa omaatuntoaan.  Taustalta löytyy ihan tavallinen ihminen, ihminen jolla on tunteet. Jos jollain on niin suunnaton tarve päästä pätemään ja kertomaan omia töykeitä mielipiteitään aina, niin miksei voi pysytellä neljän seinän sisällä ja hakata nyrkkeilysäkkiä tai mennä huutamaan metsään. Niin metsä

Lue koko postaus tästä