Vuoden 2017 meikkisuosikit

Tuntuu, että ikinä ei ole talvisin ollut näin montaa päivää putkeen pilkkopimeää ja olen valokuvaamisen haasteellisuuden vuoksi siirtänyt ja siirtänyt vuoden 2017 suosikeista postaamista. Päätin lopulta tehdä meikeistä videon, joka löytyy alta ja kuvata hieman rujohkot kuvat keskipäivän pimeydessä. Onneksi meikit, joista olen aiemmin kirjoittanut löytyy laadukkaampia kuvia ja ne ilokseni lisäsin postaukseen mukaan. 

En tällä kertaa selittele postauksessa sen enempää, miksi kukin tuote on mielestäni ansainnut vuoden 2017 parhaimman meikkituotteen tittelin, vaan kaikki vastaukset löytyy videon puolelta. Autan kuitenkin teitä, jotka ette tykkää videoita katsella, linkkaamalla jokaisen meikkituotteen kohdalle punaiset linkit aiempiin postauksiin, jos olen kirjoittanut meikistä jo aiemmin. Näin pääsette linkin kautta lukemaan arvion, jonka olen tehnyt aiemmin blogissani.

Ylimmässä kuvassa yllä on hämäävästi Italiasta saapunut erikoiskokoelmani L’Orealin Liisa Ihmemaassa elokuvan tiimoilta oleva lahjarasia, mutta koska rasia sisältää myös vuonna 2017 Italiasta tilaamani L’Orealin Kaunotar ja Hirviö elokuvan limited edition huulipunat, on laatikko postauksessa mukana. 

Selkeästi vuoden 2017 suosikkeihin kuuluu paljon tälläisiä erikoismeikkejä ja keräilytuotteita, mutta ei yksin meikkien upean ulkonäön vuoksi, mutta myös laadun.

Make Up Storen upea Punainen enkeli hyväntekeväisyyspuna ja postaus punasta löytyy täältä. 
Olympia Le-Tan ja Lancômen upeasta kokoelmasta kirjoittelin täällä. 
Jeffree Star meikit ja etenkin kyseinen huulipunatalo sai tädit huumaantumaan ja Jeffree Star meikeistä, huulipunatalosta ja alla oleva luomiväripaletista,  kirjoittelin täällä.  Kuin myös kuvissa olevasta Mr.Big ripsiväristä ja Elizabeth Arden meikkivoiteesta, olivat kaikki marraskuun kuukauden suosikkeja. 
Maybellinen Gigi Hadid kokoelma sai hurmioon ja metsästin niitä kissojen ja koirien kanssa ja kyseistä luomiväripaletista kirjoitin täällä. Nyx:n luomiväripaletista en muista aiemmin kirjoittaneeni, vaikka siitä hetkestä, kun sen sain hyppysiini, olen käyttänyt sitä miltei jokaisessa meikissä. Loistava laatu-ja hintasuhde. 

Elizabeth Arden upealla Four Ever Bronze Bronzing Powderilla sävy medium 04 taiottiin minulle yksi kauneimmista ja hehkuvimmista meikeistä ikinä ja meikkauksesta on juttua täällä.  Kyseisellä aurinkopuuterilla saadaan lopputuloksena täydellisen kaunis ja luonnollisen hehkuva iho. Koska halusin kuitenkin tuoda vuoden 2017 postaukseen useita ”pihistä ja panosta” elementtejä, on postauksessa mukana paljon käyttämäni ja suorastaan ilmainen Kubiss aurinkopuuteri, jonka kesto ei ole Ardenin luokkaa, mutta joka maksaa muutaman euron ja jolla saa kauniin aurinkoisen hehkun myöskin.  Postaus Kubiss aurinkopuuterista löytyy suuresta aurinkopuuteripostauksestani täältä. 
Vuoden  2017 ehdottomasti paras irtopuuteri on Sensain Loose Powder Translucent irtopuuteri, jolla saa kauniin heleän lopputuloksen, kuin puuteria ei olisi lainkaan, mutta iho on kuitenkin viimeistelty. Ehdoton vuoden 2017 suosikkini, vaikka paljon on käsilaukussa taasen kulkenut mukana Lumenen 6in1 puuteri pienen kokonsa vuoksi, sille peukut myöskin. 

Sensai Supreme Illuminator valoa heijastava kuultovoide ja kuvat varmasti puhuvat puolestaan. Tämä kuultovoide on upea ja toimii niin meikin alla, kuin päällä. Tuo voidemainen koostumus tekee kuultovoiteesta helposti levittyvän. Kädessä muuten sipaistuna ylimmässä kuvassa oleva L’Orealin Balmain puna, josta myöskin toki enemmän juttua videolla. 


L’Oreal Paris Brow Artist kulmakynä, jonka pehmeällä kynällä saat tarkkaa jälkeä ja harja viimeistelee kulmat luonnollisiksi, tällä on tehty viime vuoden kulmakarvat miltei pääsääntöisesti. 

Essien kynsilakat on ollut jo muutaman vuoden nro 1, mutta viime vuoden kirkkain essie tähti on tämä sävy ”ring in the bling”.  Mutta oikein hyviä kynsilakkoja löytyy essenceltä pihistä osastolta suorastaan pilkkahintaan. 
Urban Decay luomiväripohjustaja, josta omistan mininäytteen, on paras luomiväripohjustaja johon olen törmännyt. Liimaa luomivärin paikalleen, jopa sen edukkaamman luomivärin ja pitää luomimeikin paikoillaan iltaan asti. Tätä aion hankkia lisää, tämä menee kastiin, en voi enää elää ilman tätä tuotetta. Aivan kuten Joe Blascon valonapit, joita en tällä kertaa tähän mukaan liittänyt, koska alkavat olla hieman jo itsestäänselvyys, että vannon Blascon nimeen ja olen kohta 4-vuotta blogissani niistä huudellut. 🙂 Eli Joe Blascon valonappeja olen käyttänyt n. 30-vuotta ja parempia ei vaan ole tilalle tullut. Urban Decayn luomivärinpohjustaja on niin loistava, että ennustan meille pitkää yhteistä taivalta. 
Lempiripsareiden vuoden kuningattaren paikasta ovat taistelleet vuorotellen kaksi ripsiväriä, Lancomen Monsieur Big ja L’Oreal Paris Paradise Extatic. Kumpaisellakin saa tuuheat ja pitkät ripset ja hyvin erotellut, mutta Lancomen ripsiväri lähtee pesussa helpommin ja itse tuubin käyttöikä on pidempi, mutta Paradise Extatic on taas puolet halvempi, joten molemmat. 

Make Up Storen pääkallokuvioitu shade collection red, velvet trio, kuvat jo puhuu puolestaan.  Kolmivärinen paletti tuomaan hehkua kasvoille ja mahdollisuus sekoittaa kaikkia kolmea keskenään, mattaa, samettista ja hehkuvaa sävyä tai käyttää erikseen. Näillä saa upean rusottavan hehkun kasvoille. 
Guerlainin uudenvuoden yllätys kiitoksena vuoden 2017 yhteistyöstä meinasi viedä innosta yöunet. Voiko olla juuri mitään kauniimpaa? Sekosin kyseisestä Festive collectionista niin paljon, että tilasin siltä istumalta netistä myös limited edition Happy Glow meteoriittikuulat, jotten vaan jää niitä vailla. Meteoriittikuulissa on niin kaunis tuoksukin ja niiden tuoksun salaisuus onkin hajuvesi nimeltään Insolence. Kokoelmasta lisää voit lukea Guerlainin sivuilta täältä, mutta aletähtäimessäni on kokoelman mitä kaunein Gold Palette vielä lisäksi. Sokokselta ja Stockmanniltahan näitä saa. Guerlainin juhlakokoelma kruunasi loppuvuoden täydellisesti. 
Tässä oli vuoden 2017 parhaimmat meikkisuosikit ja koska näistä suuri osa oli pr-näytteitä, niin nimeän tähän alle itse ostamani ja kaikki muut ovat sitten pr-näytteitä. Itse hankittuja Gigi Hadid luomiväripaletti, L’Orealin Balmain huulipuna, josta enemmän videolla ja jota metsästin myös kissojen ja koirien kanssa, L’Orealin Liisa ihmemaassa ja Kaunotar ja Hirviö huulipunat, Lancomen Olympia le Tan valovoide ja top coat ja essence kynsilakka. 

Videolla sitten omaan kömpelöön tapaani syväluotaavampaa jutustelua kyseisistä meikeistä. Lisäksi Samu kuvausassari tietenkin menossa mukana. Vielä on tulossa vastaavanlainen paketti tuoksuista, ihonhoitotuotteista ja hiustuotteista, pysykäähän kuulolla. Löytyikö joku tuttu tuote tai oma suosikki joukosta tai ihastuttiko joku erityisesti?

Perheen kanssa suuntaamme tänään Treffipubin venäläiselle brunssille, jonka maistamista olen odotellut jo pitkään ja jonkun elokuvankin saatamme käydä katsastamassa eli kiva perhesunnuntai tulossa. Mitä teidän sunnuntaihin kuuluu? Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille. <3

Lue koko postaus tästä