Vuoden 2019 matkasuunnitelmia + blogin uusi osoite

Tammikuu on pian lähestymässä loppuaan, mutta täällä Sydneyssä toivutaan vielä loppuvuoden häähumusta ja nautitaan kesästä, joka on viime viikkoina antanut vähintäänkin parastaan. Alkaneen vuoden matkasuunnitelmat ovat kuitenkin jo pitkällä – osa jo hyvinkin konkreettisia ja osa vielä haavetasolla. Tässä niistä lisää: 

Tasmania 
Parin vuoden takainen Tasmanian-reissu jätti palavan halun palata sinne uudestaan. Niinpä jo hyvissä ajoin viime vuoden puolella päätimme buukata uuden reissun tuolle jylhän karulle Australian eteläiselle saarelle. Matkakuume alkaakin nousta, sillä suuntaamme Hobartiin jo muutaman päivän kuluttua. 

Great Ocean Road 

Great Ocean Roadin sanotaan olevan koko Australian paras road trip. Olen kruisaillut tuon upean maisemareitin Melbournen ja Adelaiden välillä vain kerran joskus aikojen alussa. Pääsiäislomalla onkin viimein korkea aika ottaa auto alle ja suunnata baanalle Melbournesta! 

Lähimatkailua 

Sydneyn lähialueilla on monia mielenkiintoisia kohteita, jotka sopivat hyvin niin päivä- kuin viikonloppureissuiksi, kun miljoonakaupungin urbaani hälinä alkaa väsyttää. Luontokohteita, viinialueita, pieniä söpöjä rannikkokaupunkeja… Kun haluaa pienen aikalisän arjesta, ei välttämättä tarvitse lähteä lomailemaan merten taakse. Epäilemättä

Lue koko postaus tästä