Vuoden ensimmäinen postaus

Heippa! Täällä sitä taas ollaan suunnittelemattoman ja hieman pitkäksi venähtäneen blogitauon jälkeen. Melkein kolmeen kuukauteen en ole avannut bloggeria enkä edes juuri lukenut muiden postauksia. Suunnitelmissa ei ollut pitää blogitaukoa, mutta niin kävi. Tuntuu että tarvitsin tauon, jotta saisin uutta energiaa ja inspiraatiota. 

Mun viime vuosi ei ollut mikään ihan paras ja ehkä myös jonkinlainen syysväsymys vaivasi eikä ollut oikein energiaa. Viime vuoden lopulla myös aloitin uudessa työssä eikä vapaa-aikaa ollut enää niin paljon kuin ennen, joten postailu jäi. Halusin olla loppuvuoden mahdollisimman rennosti ja yrittää olla stressaamatta mistään. Samalla tuli kokeiltua minkälaista elämä olisi ilman blogia, mutta ikävähän tätä harrastusta tuli ja nyt tuntui oikealta palata taas blogin pariin.


En malta odottaa, että pääsen kirjoittelemaan uusia postauksia ja kuvailemaan. Tämän postauksen halusin pitää lyhyenä. Olis kuitenkin kiva tietää myös, mitä teille kuuluu ja miten vuosi on alkanut? 🙂 Ihanaa uutta vuotta!

Palaillaan! ❤ E

Lue koko postaus tästä