Vuosikymmen yhdessä

Viime viikolla parisuhteen matkamittariin tuli täyteen aikamoinen etappi: kymmenen vuotta.

Nyt tuntuu, etteivät mitkään sanat riitä. Tuntuu, ettei yksikään virke pysty tavoittamaan edes etäisesti näitä vuosia. Sanoja ei oikein edes löydy. Kuinka mahduttaa yksi elämän läheisimmistä ihmissuhteista, suorastaan kokonainen oman elämän maailmankaikkeus sanoihin? Ei sille edes ole sanoja, sillä kaikki lauseet tuntuvat mitättömiltä ja valjuilta, ne tekevät kaikesta pientä ja vähäpätöistä. Parisuhteesta kirjoittaminen onkin ehkä vaikein tehtävä kaikista – kenties siksi, että se on niin tärkeä asia.

Mutta siis, se kymmenen vuotta. Siitä minä kuitenkin halusin kirjoittaa, edes vähän, ja aion ainakin yrittää.


Vuosikymmen, yli kolmasosa elämästäni. Aikamoista. Ajatustasolla se tuntuu todella pitkältä ajalta, mutta arjen keskellä havahdun vähän väliä miettimään, minne ihmeeseen nämä vuodet ovat hävinneet.

Kymmenen vuotta sitten kaikki oli vähän epäselvää ja vailla päämäärää kuten 19-vuotiailla lukiolaisilla yleensä tuppaa olemaan. Kaiken sen päämäärättömyyden keskellä luokseni käveli eräänä tuikitavallisena lauantai-iltana yökerhon välkkyvien valojen alta mies, ja ainakin yksi asia olikin yhtäkkiä aivan selvä.

Lue koko postaus tästä