Yllättävän helposti eroon yösyötöistä

Vietimme aivan ihanan lomaviikon, kun miehenikin oli isyyslomalla samaan aikaan. Pojat pääsivät hiihtämään, laskemaan mäkeä, sekä molempien isovanhempien luokse yökylään. Ajatukset olivat totaalisen poissa arjesta, ihanaa yhteistä rentoutumista ja paljon ulkoilua.

Neljävuotiaan lempilajiksi on tänä talvena paljastunut hiihtäminen.

Hiihtolomaviikon eräs tärkeimpiä tavoitteita oli päästä eroon kuopuksen yösyötöistä. S täyttää huhtikuussa kaksi vuotta, eikä tosiaan enää öisin ole nälkäinen, kunhan hereille havahtuessaan on tottunut käyttämään minua tuttina. Kauhulla varauduin yöllisiin huutohetkiin ja paitaa raivokkaasti repivään lapseen – siitä syystä ajankohdaksi valikoitui hiihtoloma. Pitäähän isompien lasten saada nukuttua, vaikka nuorin kärsisikin tissivieroituksesta.
Vanhaan tuttuun tapaan keskimmäisen ajoilta (voit lukea siitä täältä) kaivoin esiin isoja laastareita. Laastareita siksi, etten vahingossa unisena mene mokaamaan itse tätä hommaa, niitä kun ei niin vain nypätäkään pois.
Ensimmäinen yö alkoi sillä, että selitin lapselle asian ja sanottiin rinnoillekin hyvät yöt ja peiteltiin ne laastareilla. Kaikkea sitä joutuukin lasten eteen tekemään, haha! Pian tulikin ensimmäinen herätys itkun kera, paitaa revittiin ja tilannetta

Lue koko postaus tästä